hoppa till huvudinnehållet
Meny
  • Alla Jobb
  • Asiantuntija (monikanavainen asiakaspalvelu, Lahti)

    Hakuaika päättyy 5.6.2026 klo 16:15

    Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

    Me Digi- ja väestötietovirastossa olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijöitä. Rakennamme yli 800 työkaverin kanssa sujuvaa Suomea, jossa arjen asiat hoituvat helposti ja turvallisesti.

    Haluatko tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä, jossa työskentelet asiakkaiden parissa? Haemme asiantuntijaa Lahden palvelupaikkaamme. Asiantuntijan tehtävä on monikanavainen asiakaspalvelutehtävä, jossa neuvotaan ja palvellaan laaja-alaisesti asiakkaita niin käyntiasiakaspalvelussa kuin puhelimitse sekä sähköisissä kanavissa. Tehtävässä tarvitaan englannin kielen osaamista, sillä asiakaskuntamme on kansainvälistä.

    Asiantuntijan tehtävään kuuluu esimerkiksi väestötietojärjestelmän ylläpito- ja tietopalvelutehtäviä, julkisen notaarin toimintaan ja vihkimispalveluihin liittyviä valmistelevia tehtäviä. Tehtävään voi kuulua myös muita Digi- ja väestötietoviraston tehtäviä.

    Tehtävän sijoituspaikkakunta on Lahti.

    Kehitämme ja digitalisoimme palveluitamme sekä prosessejamme aktiivisesti. Myös tehtävämme ja työskentelytapamme ovat jatkuvassa muutoksessa. Meillä pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja odotammekin kaikilta Digi- ja väestötietovirastossa työskenteleviltä valmiutta työskennellä muuttuvassa toimintaympäristössä.

    https://dvv.fi/meille-toihin

    Ei säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

      Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on jo aiempaa työkokemusta vaativista asiakaspalvelutehtävistä kansainvälisten asiakkaiden parista sekä kykyä työskennellä asiakaspalvelutehtävissä englannin kielellä. Hyvä paineensietokyky sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot auttavat sinua onnistumaan tehtävässäsi. Asiantuntijan työ edellyttää itsenäistä ratkaisu- ja päätöksentekokykyä ja hyviä tietoteknisiä taitoja. Virastomme kehittää toimintaansa jatkuvasti, joten kyky sopeutua ja hypätä mukaan muuttuviin tilanteisiin on tärkeää.

      Parhaimmat valmiudet tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antaa tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai muutoin osoitetut vastaavat tiedot ja taidot.

      • Englanti
        • Suullinen osaaminen: Hyvä
        • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
        • Ymmärtäminen: Hyvä
      • Ruotsi
        • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
        • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
        • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
      • Suomi
        • Suullinen osaaminen: Erinomainen
        • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
        • Ymmärtäminen: Erinomainen

      Huolehdimme henkilöstön työhyvinvoinnista mm. tarjoamalla ergonomiaa tukevat työvälineet, joustavat työajat, mahdollisuuden etätyöskentelyyn, liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja lounasedun sekä kattavat työterveyshuollon palvelut.

      Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

      Jaana Immanen-Peuha
      ryhmäpäällikkö
      puh. 029 5535324
      soittoajat: to 28.5. Klo 8.15-9 ja ma 1.6. Klo 8.15-9

      Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

      Digi- ja väestötietoviraston kirjaamo

      PL 123
      00531 Helsinki

    • Digi- ja väestötietovirastossa rakennamme sujuvaa Suomea. Kehitämme palveluita julkisille ja yksityisille organisaatioille, jotka varmistavat yhteiskunnan luotettavan toiminnan. Rakennamme rohkeasti turvallisia digiratkaisuja, jotta arjen asiointi olisi sujuvaa. Vastaamme yhteiskunnan digi-infrastruktuurin, kuten väestötietojärjestelmän, ylläpidosta. Työskentelemme inhimillisten asioiden parissa.

      Olemme mukana monissa ihmisen elämän vaiheissa, kuten muutoissa ja vihkimisissä. Rakkausvirastona tiedämme, että ihmisillä on elämää myös työpaikan ulkopuolella. Siksi joustamme ihmisten elämäntilanteiden mukaan.

      Me olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijä.

      Rakkausvirastona arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Meillä työskentelee eri ikäisiä ammattilaisia kymmenillä eri koulutuksilla. Toivomme jatkossakin työyhteisöön uusia työkavereita erilaisista taustoista.

      Lahti

      Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

    • Lahti
      Kirkkokatu 12 B
      15140 Lahti
      Avaa Google Mapsissa
    • Tutustu työnantajaan
      • Lisätietoja: Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme hakijoita vastaamaan. Suosittelemme hakemuksen tekemistä Valtiolle.fi-työnhakupalvelun kautta, jotta varmistat kaikkien rekrytoinnissa tarvittavien tietojen antamisen.
      • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
      • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
      • Etätyön kuvaus: Asiakaspalvelutehtävä edellyttää pääsääntöisesti työskentelyä toimipisteessä. Osittainen etätyö on mahdollista ja siitä sovitaan erikseen.
      • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
      • Työaikamuoto: Virastotyöaika
      • Koeaika: Tehtävään voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
      • Palkkatiedot: Tehtävän vaativuustaso on 11, jolla tehtäväkohtainen palkka on 2454,47 €/kk. Digi- ja väestötietovirastossa palkkaus määräytyy tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa, jonka suuruus on 10–50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta (aloitusvaiheessa tyypillisesti 10–25 %).
      Digi- ja väestötietovirasto2166220.5.2026 klo 14:15 - 5.6.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhdeAloitus tehtävässä on 3.8.2026 tai sopimuksen mukaan.Mahdollisuus työskennellä etänä1Aloitusvaiheessa palkka on noin 2699,92 - 3068,09 €/kk. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
      Työpaikan tiedot Digi- ja väestötietovirasto2166220.5.2026 klo 14:15 - 5.6.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhdeAloitus tehtävässä on 3.8.2026 tai sopimuksen mukaan.Mahdollisuus työskennellä etänä1Aloitusvaiheessa palkka on noin 2699,92 - 3068,09 €/kk.