Haemme Keskusrikospoliisin Rahanpesun selvityskeskukseen rikosylikonstaapelia tai tietohallintoasiantuntijaa vakituiseen virkaan
Tehtävän sijoituspaikka on Keskusrikospoliisissa toimiva Rahanpesun selvittelykeskus ja sen IT- ja analyysiryhmä. Rahanpesun selvittelykeskuksen tehtävänä on estää, paljastaa, selvittää ja saattaa tutkintaan rahanpesu- ja muita rikoksia sekä terrorismin rahoittamista.
Selvittelykeskus ottaa vastaan ilmoitusvelvollisilta epäilyttäviä liiketoimia ja terrorismin rahoittamista koskevia ilmoituksia sekä analysoi ja luovuttaa oleellista tietoa muille viranomaisille Suomessa ja ulkomailla. Ilmoitukset tallennetaan Rahanpesurekisteriin.
Tehtävässä pääset toteuttamaan itsenäisesti sekä yhteistyössä kollegoiden kanssa selvittelykeskuksen hallinnoimien tietojärjestelmien kehittämistä. Erityisvastuuna on Rahanpesurekisterin tuoteomistajuus, jonka osalta toimit myös selvittelykeskuksen johtavana asiantuntijana. Tämän lisäksi pääset tekemään yhteistyötä rahanpesun torjuntaan liittyvien sidosryhmien kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Samalla tutustut rahanpesun torjunnan monisyiseen maailmaan.
Vastuullasi on erityisesti:
- selvittelykeskuksen hallinnoimien tietojärjestelmien elinkaarien hallinta sekä niihin liittyvä suunnittelu, kehitys ja käyttöönotto sekä muut kehittämiseen liittyvät tehtävät;
- Rahanpesurekisterin tuoteomistajana sekä johtavana asiantuntijana toimiminen;
- yhteistyö tietojärjestelmiin ja tietoliikenteeseen liittyvien palveluntarjoajien kanssa;
- tietojärjestelmien elinkaaren ja kehittämistoimenpiteiden suunnitteluun osallistuminen;
- epäilyttäviä liiketoimia koskevaan ilmoittamiseen liittyvien teknisten ongelmatilanteiden ratkaiseminen;
- kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö rahanpesun torjunnasta vastaavien sidosryhmien kanssa.
Virkapaikka on Vantaa.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/rikosylikonstaapeli-08.07-tietohallintoasiantuntija-40.13-7609/
- Keskusrikospoliisi
- Kaikki työpaikatVakinainenVirkasuhdeMahdollisuus työskennellä etänäMuuAsiantuntijataso
- 7609
- 1.11.2024
- Poliisin palkkausjärjestemän vaativuustason 08.07 tai 40.13 mukainen.
- 1.10.2024 15:00 - 17.10.2024 16:15
- UusimaaVantaaValitse tehtäväaluePoliisi- ja suojelutehtävät
Rikosylikonstaapelin erityisenä kelpoisuusvaatimuksena on:
a. poliisialipäällystön erikoistumisopintojen suorittaminen, poliisialipäällystötutkinto, poliisipäällystön tutkinnon A-osan suorittaminen, poliisialipäällystön virkatutkinto;
b. poliisin perustutkinnon tai poliisimiehistön virkatutkinnon lisäksi suoritettu korkeakoulututkinto; taikka
c. korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys poliisitoimeen
Kielitaidon kelpoisuusvaatimuksena on hyvä suomen kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
(Asetus poliisin hallinnosta 16 §, 16 a §)
Poliisimiehen virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen (Virkamieslaki 7 §).
Tietohallintoasiantuntijan tehtävään ei ole säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Kokemuksestasi ja koulutuksestasi riippuen tehtävä voidaan täyttää joko rikosylikonstaapelin tai tietohallintoasiantuntijan tehtävänä.
Tietohallintoasiantuntijan koulutustavoitteena on korkeakoulututkinto.
Odotamme sinulta pitkää käytännön kokemusta tietojärjestelmien pääkäyttäjänä toimimisesta. Tietojärjestelmiin liittyvät suunnittelu- ja kehittämistehtävät, tietoturva huomioiden, ovat sinulle tuttuja. Tämän lisäksi odotamme sinulta kokemusta relaatiotietokannoista, mieluiten Microsoft SQL Server -ympäristössä, sekä tietoteknistä osaamista seuraavista osa-alueista:
- käyttöoikeuksien hallinta;
- vaativat tietokantakyselyt:
- raportointi;
- järjestelmien välinen tiedonsiirto (ETL);
- XML.
Tehtävässäsi korostuvat yhteistyötaidot, oma-aloitteisuus, pitkäjänteisyys sekä ongelmanratkaisukyky. Kykenet pureutumaan ongelmiin ratkaisukeskeisellä tavalla ja viestimään sidosryhmille myös teknisesti vaikeammista aiheista ymmärrettävällä tavalla. Uusien ratkaisujen löytäminen on sinulle luontaista ja mielekästä.
Tehtävän kansainvälisen luonteen vuoksi hakijalta odotetaan suomen kielen kirjallisen
ja suullisen taidon lisäksi hyvää englannin kielen taitoa.
Haastatteluun valituilla tullaan haastattelun yhteydessä teettämään SQL Server -aiheinen käytännön koe.
Eduksi luetaan:
- kokemus poliisitoiminnasta ja rikostiedustelusta / -analyysistä;
- kokemus visuaalisten analyysijärjestelmien käytöstä ja kehittämisestä;
- kokemus tietoarkkitehtuurista ja mallintamisesta.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Lisätietoja antavat rikosylikomisario Mikko Värri, p. 0295 480 141 (vaihde), ja ylitarkastaja Jarmo Levo, p. 0295 480 141 (vaihde).
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Keskusrikospoliisin kirjaamo
PL 285
01301 Vantaa
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti palvelevia, oikeudenmukaisia, osaavia ja pidämme huolta henkilöstömme hyvinvoinnista.
Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina. Meillä Keskusrikospoliisissa pääset tekemään merkittävää työtä suomalaisten turvallisuuden hyväksi ainutlaatuisissa, monipuolisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä. Keskusrikospoliisissa tutkimme vakavinta rikollisuutta, joka on usein kansainvälistä ja järjestäytynyttä. Tuotamme erilaisia rikostorjunnan asiantuntijapalveluita koko poliisihallinnolle ja muille lainvalvontaviranomaisille, ylläpidämme tilannekuvaa koko rikollisuudesta sekä kehitämme rikostorjuntaan ja -tutkintaan liittyviä menetelmiä.
Keskusrikospoliisi on poliisin valtakunnallinen yksikkö, jonka toimialueena on koko Suomi. Meillä työskentelee noin 840 eri alojen ammattilaista hyvin erilaisilla koulutustaustoilla. Henkilöstöstämme noin 60 prosenttia työskentelee poliisitehtävissä ja 40 prosenttia siviilitehtävissä. Panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen sekä tarjoamme työntekijöillemme kattavan työterveyshuollon, tuetun työpaikkaruokailun, työaikaan sisältyvän liikuntaedun, joustavia etätyömahdollisuuksia sekä myönteisen ja kannustavan työilmapiirin.
Sijainti
Vantaa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Tikkurilantie 30, PL 285
01301 Vantaa
Muut tehtävän tiedot