Puolustusministeriössä on haettavana ministeriön yhteinen, puolustuspoliittisen osaston puolustusyhteistyöyksikköön sijoitettu puolustusasiainneuvoksen määräaikainen virkasuhde.
Virkasuhde täytetään ajalle 1.12.2024¬–30.9.2029, kuitenkin enintään siihen saakka, kun viran nykyinen haltija on virkavapaalla. Puolustusasiainneuvos toimii puolustusyhteistyöyksikön johtajana. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus.
Puolustuspoliittisen osaston vastuualueena on turvallisuus- ja puolustuspoliittisen toimintaympäristön kehityksen seuranta ja arviointi. Osasto tuottaa puolustuspolitiikan perusteet ja puolustusvoimille annettavat suunnitteluperusteet. Puolustuspoliittinen osasto käsittelee asiat, jotka koskevat puolustuspolitiikan valmistelua, puolustusyhteistyötä, puolustuskyvyn kehittämistä ja käyttöä, yleistä maanpuolustusvalmiutta, asevelvollisuutta, sotilaallista kriisinhallintaa ja kansainvälisen avun antamista, aseriisuntaa ja -valvontaa.
Puolustusyhteistyöyksikön tehtäviin kuuluvat puolustuspoliittinen valmistelu, kannanmuodostus ja ohjaus. Puolustusyhteistyöyksikkö vastaa puolustuspoliittisten Nato-kysymysten koordinoinnista, kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä (EU, Pohjoismaat, muu monenkeskinen sekä kahdenvälinen), kansainvälisestä sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja kansainvälisen avun antamisesta sekä muusta kansainvälisestä toiminnasta.
Puolustusasiainneuvos johtaa yksikön toimintaa. Hän vastaa yksikölle asetettujen tavoitteiden tuloksellisesta toteuttamisesta sekä muista yksikölle puolustusministeriön työjärjestyksessä asetettujen tehtävien toteuttamisesta. Puolustusasiainneuvos tukee puolustuspoliittisen osaston johtoa puolustuspolitiikka- ja puolustusyhteistyöasioiden valmistelussa.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/puolustusasiainneuvoksen-maaraaikainen-virkasuhde-7431/
- Puolustusministeriö
- MääräaikainenKaikki työpaikatVirkasuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäEsihenkilötaso
- 7431
- 1.12.2024 - 30.9.2029
- Virka on sijoitettu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle 16 (tehtäväkohtainen palkanosa 5822,36 euroa/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Aloitusvaiheessa henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva osa asettuu pääsääntöisesti välille 20-24 % koulutuksesta ja kokemuksesta riippuen.
- 30.9.2024 12:28 - 11.10.2024 16:15
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueMaanpuolustus / turvallisuus / varautuminen
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on ylempi korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyys viran tehtävä-alaan ja käytännössä osoitettu johtamistaito. Säädettynä kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Lisäksi valtion virkamieslaki edellyttää, että nimitettävä on Suomen kansalainen.
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Puolustusasiainneuvoksen virkaan kuuluvien tehtävien menestyksellisen hoitamisen kannalta olennaista on perehtyneisyys kansainväliseen puolustusyhteistyöhön, sotilaalliseen kriisinhallintaan, kokemus kahden- ja monenvälisestä kansainvälisestä yhteistyöstä, kokemus turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan kytkeytyvistä tehtävistä, kokemus esimiestyöstä ja puolustushallinnon, valtioneuvoston sekä Naton toiminnan ja rakenteiden tuntemus. Viran tehtävät edellyttävät erinomaista englannin kielen taitoa.
Hakijalle eduksi katsotaan hyvät neuvottelutaidot, hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyökyvyt ja kyky verkostoitua niin kotimaisten kuin kansainvälisten toimijoiden kanssa. Eduksi luetaan myös muu kielitaito.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella laaja henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön johtaja Otto Saxén (otto.saxen@gov.fi) p. 0295 140 314. Palvelussuhteesta lisätietoja antaa erityisasiantuntija Petri Laurila (petri.laurila@gov.fi) p. 0295 140 437.
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusministeriö, kirjaamo
Eteläinen Makasiinikatu 8 / PL 31 HUOM ! Henkilökohtaisesti virka-aikana toimitettavat hakemukset Valtioneuvoston jakelukeskukseen Ritarikatu 2 B
00131 Helsinki
Puolustusministeriön tehtävänä on valtioneuvoston osana ja oman hallinnonalansa ohjaajana vastata kansallisesta puolustuspolitiikasta ja kansainvälisestä puolustuspoliittisesta yhteistyöstä. Se vastaa sotilaallisen maanpuolustuksen voimavaroista ja puolustusvoimien toimintaedellytyksistä. Sen vastuulla on osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan ja Euroopan turvallisuusrakenteisiin vaikuttaminen. Puolustusministeriö vastaa kokonaismaanpuolustuksen koordinoinnista ja kestävästä maanpuolustustahdosta. Se antaa pyynnöstä virka-apua muille viranomaisille.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Eteläinen Makasiinikatu 8
00131 Helsinki
Muut tehtävän tiedot