Siirry pääsivulle
Työpaikat
Et ole vielä lisännyt suosikkeja. Lisää ilmoitus suosikiksi klikkaamalla ilmoituksella olevaa sydäntä.
Työnantajat
Et ole vielä lisännyt työnantajia suosikeiksi. Lisäämällä työnantajan suosikiksi, näkyy se täällä.
Ylävalikko
  • Johtava julkinen oikeusavustaja O5, Kymenlaakson oikeusaputoimisto, Kouvolan toimipaikka - Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri
    Näytä lisää

    Hae johtavan julkisen oikeusavustajan mielenkiintoisiin ja vastuullisiin tehtäviin Kymenlaakson oikeusaputoimistoon Kouvolaan. Työ on yhteiskunnallisesti merkityksellistä ja sillä on vaikutusta ihmisten jokapäiväiseen elämään.

    Johtava julkinen oikeusavustaja toimii oikeusaputoimiston esimiehenä. Hän vastaa toimiston osalta piirin
    strategiatavoitteiden toteuttamisesta, kuten sähköisten työntekomallien hyödyntämisestä ja tulostavoitteiden
    saavuttamisesta ja ohjaa henkilöstön toimintaa kohti yhteisiä päämääriä ja arvoja. Lisäksi hän vastaa osaltaan
    oikeusapuun liittyvistä linjauksista ja toimiston työnjaosta.
    Johtavan julkisen oikeusavustajan tehtävistä on tarkemmin säädetty valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun oikeusministeriön asetuksen (826/2016) 2 §:ssä.
    Johtava julkinen oikeusavustaja hoitaa oikeusavun toimeksiantoja ja muita oikeusapuun liittyviä tehtäviä.

    Virka on viraston yhteinen.

    Virkapaikan määrää oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja ja nyt virkapaikka on Kymenlaakson oikeusaputoimiston Kouvolan toimipaikka.

    Virkaan valittaessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

    Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

    Valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain (477/2016) 7 §:n mukaan johtavan julkisen oikeusavustajan viran
    kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen muu ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan
    oikeustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä kokemus oikeudenkäyntiavustajan työstä tai tuomarin tehtävien hoitamisesta.

    Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot,
    kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

    Kielitaitovaatimukset
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
    Hakijalta odotamme

    Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää kokemusta oikeusaputoimesta, asianajollisesta toiminnasta tai vastaavista
    tehtävistä sekä hyviä esimies-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

    Etuna tehtävässä pidetään johtavan julkisen oikeusavustajan työtä hyödyttävää työkokemusta ja taitoa
    esimiestehtävistä. Arvostamme valmentavaa johtamisotetta.

    Lisäksi luemme eduksi englannin kielen taidon ja muun kielitaidon.

    Tarjoamme sinulle Laaja koulutustarjonta ja omaehtoisen koulutuksen tukeminen, liukuva työaika ja osittainen etätyömahdollisuus, lakisääteistä laajempi työterveyshuolto, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaetu sekä tuettu työpaikkaruokailu. Selvitykset

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävästä antaa:
    Teemu Jokinen
    johtaja
    Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja
    edunvalvontapiiri
    050 372 2424
    teemu.jokinen@oikeus.fi

    Hakemuksen lähettäminen

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri, Hämeenlinna kirjaamo

    Wähäjärvenkatu 6
    13200 Hämeenlinna

  • Työnantaja
  • Oikeusapu- ja edunvalvontapiirit toimivat oikeusministeriön hallinnonalalla. Kukin kuudesta piiristä järjestää alueellaan julkisen oikeusavun, talous- ja velkaneuvonnan sekä yleisen edunvalvonnan palveluja. Näitä oikeusturvan ja talouden palveluja tuottavat piirin oikeusaputoimistot ja edunvalvontatoimistot, joita on kumpiakin 23. Piirien ja niiden toimistojen palveluksessa on koko maassa noin 1.200 henkilöä. Edunvalvonnan palveluja tuotetaan osaksi myös ostopalveluna. Piirin hallinto huolehtii henkilöstö- ja taloushallinnosta.
    Vuoden 2025 alussa julkisen oikeusavun, talous- ja velkaneuvonnan sekä yleisen edunvalvonnan palvelut kootaan uuteen Oikeuspalveluvirastoon, jolloin palveluja on mahdollista tarjota yhtenäisemmin ja saavutettavammin.

    Oikeusaputoimistot tuottavat oikeusapulain (257/2002) mukaisia asianajopalveluja sekä suorittavat muualla laissa tai asetuksessa oikeusaputoimistolle säädetyt tehtävät. Työ on yhteiskunnallisesti merkityksellistä ja sillä on vaikutusta ihmisten jokapäiväiseen elämään. Työtehtävät ovat vaihtelevia, mielenkiintoisia, itsenäisiä ja vastuullisia.

    Kymenlaakson oikeusaputoimisto kuuluu Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiriin. Piiriin kuuluvat Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Lappeenrannan ja Päijät-Hämeen oikeusaputoimistot sekä Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Lappeenrannan ja Päijät-Hämeen edunvalvontatoimistot. Piirissä on henkilöstöä noin 150.

    Kymenlaakson oikeusaputoimistossa on johtava julkinen oikeusavustaja, 7 julkista oikeusavustajaa ja 6 oikeusapusihteeriä sekä lisäksi 6 talous- ja velkaneuvojaa ja 1 talous- ja velkaneuvonnan oikeusapusihteeri. Oikeusaputoimiston henkilöstöstä työskentelee Kouvolan toimipaikassa 14 ja Kotkan toimipaikassa 7.

    Sijainti
    Kouvola

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Kouvola
    Kauppalankatu 43 C
    45100 Kouvola
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Lisätietoja: Työyhteisömme arvostaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
  • Tehtävän taso: Esihenkilötaso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Etätyötä voidaan käyttää työpaikallaolopäivien lisäksi joinakin päivinä viikossa ja enintään puolet työajasta, riippuen henkilön työtehtävistä.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Lisätietoja työajoista: Ei sovelleta työaikalakia.
  • Koeaika: Virassa voidaan käyttää kuuden kuukauden koeaikaa.
  • Palkkatiedot: Virka on sijoitettu vaativuustasolle O5 (5203,36 €/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 45 % ja kokemusosaa enintään 10 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Suoritukseen perustuva palkanosa on alussa yleensä 15 % tehtäväkohtaisesta palkasta, jolloin aloittavan johtavan julkisen oikeusavustajan palkka ilman kokemusosaa on noin 5983,86 €/kk.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle Valtiolle-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.