Ulkoministeriö hakee puolustuspolitiikan erityisasiantuntijaa Suomen pysyvään edustustoon Euroopan unionissa (EUE). Virka on määräaikainen ja se täytetään 1.1.2025 lukien tai sopimuksen mukaan 31.7.2028 asti.
Suomen pysyvän edustuston tehtävänä on toteuttaa Suomen EU-politiikkaa ja edistää Suomen ja suomalaisten etuja osallistumalla ja vaikuttamalla unionin päätöksentekoon. Suurin osa edustuston työntekijöistä on eri ministeriöiden lähettämiä asiantuntijoita, jotka osallistuvat päivittäin Euroopan unionin neuvostossa eri tasoilla käytäviin neuvotteluihin.
Erityisasiantuntijan tehtävä kuuluu Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintakenttään. Erityisasiantuntijan tehtävänä on osallistua EU-päätöksenteon valmisteluun puolustusmateriaalipolitiikkaan liittyvien kysymysten alalla.
Erityisasiantuntija osallistuu Suomen edustajana neuvoston työryhmien ja komiteoiden kokouksiin tehtäväalueellaan. Tehtäviin kuuluu pitää yhteyttä EU-maiden edustajiin ja EU:n toimielimiin sekä raportoida ja välittää informaatiota kansallisille viranomaisille. Puolustuspolitiikan erityisasiantuntija hoitaa asiakokonaisuuteen liittyviä tehtäviä läheisessä yhteistyössä Suomen pysyvän edustuston Natossa kanssa. Erityisasiantuntija edustaa kansallista puolustusmateriaalijohtajaa EU:n toimielimissä ja tarvittaessa Natossa sekä niiden eri työryhmissä ja kokouksissa. Tehtävään sisältyy myös muita mahdollisia EU-edustuston päällikön määräämiä tehtäviä.
Erityisasiantuntija on ulkoasiainhallinnon virkamies ja toimii Brysselissä olevan Suomen pysyvän edustuston päällikön johdon ja valvonnan alaisena.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/erityisasiantuntija-puolustuspolitiikka-bryssel-7590/
- Ulkoministeriö
- MääräaikainenKaikki työpaikatVirkasuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäAsiantuntijataso
- 7590
- 1.1.2025 - 31.7.2028
- 5602,07
- 1.10.2024 09:00 - 16.10.2024 16:15
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueKansainväliset ja EU-tehtävät
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on ylempi korkeakoulututkinto tai Suomessa ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi rinnastettu ulkomainen tutkinto sekä perehtyneisyys viran tehtäväalaan.
Kotimaisten kielten osalta kelpoisuusvaatimuksina ovat erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä). Vieraiden kielten osalta kelpoisuusvaatimuksena on viran hoitamiseen tarvittava kielitaito. Viran hoitamiseen tarvitaan englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävään valitun tulee olla Suomen kansalainen.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa kokemus valtionhallinnosta, puolustushallinnon ja puolustusmateriaaliyhteistyön tuntemus sekä perehtyneisyys EU:n rakenteisiin ja päätöksentekomenettelyihin. Työ on luonteeltaan itsenäistä, joten eduksi luetaan hyvä töiden organisointi- ja suunnittelukyky.
Hakijalta toivotaan hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia yhteistyössä erilaisten sidosryhmien kanssa. Nato-rakenteiden ja päätöksenteko-menettelyjen tuntemus, joustavuus, kokemus kahden- ja monenvälisestä puolustusyhteistyöstä sekä hyvät yhteistyötaidot katsotaan hakijalle eduksi. Tehtävä sijoittuu vaihtelevaan ja nopeatempoiseen kansainväliseen työympäristöön, joten eduksi luetaan hyvä paineensietokyky.
Muu kuin kelpoisuusvaatimuksissa mainittu kielitaito, erityisesti ranskan kielen taito, katsotaan eduksi.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Puolustusministeriössä materiaaliyksikön johtaja Pasi Pajunen, p. 0295 140410, pasi.pajunen@gov.fi ja neuvotteleva virkamies Tommi Nordberg, p. 0295 140024, tommi.nordberg@gov.fi.
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Ulkoministeriö / Henkilöstöyksikkö kirjaamo
PL 176
00023 Helsinki
Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi.
Ulkoministeriön toiminta keskittyy ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, kauppapolitiikkaan ja kehityspolitiikkaan sekä ulkopoliittisesti merkittäviin kansainvälisiin asioihin ja yleensä kansainvälisiin suhteisiin.Ulkoministeriön tehtävänä on myös avustaa muita hallinnonaloja kansainvälisten asioiden yhteensovittamisessa.
Ulkoministeriön hallinnonala – ministeriö ja sen alainen liki sadan toimipisteen edustustoverkko – palvelee suomalaisia, suomalaista talouselämää ja yhteiskuntaa, tasavallan johtoa sekä eduskuntaa.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Helsinki
Muut tehtävän tiedot
Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Muulla tavoin virkaa hakeneiden tiedot viedään sähköiseen rekrytointijärjestelmään. Hakemukset sekä virkaa hakeneiden nimet ovat julkisia. Virkaa hakeneiden esittämistä pyynnöistä huolimatta virkaa hakeneiden nimet voidaan julkaista.