Siirry pääsivulle
Toistuva kuvio vaaleanpunaisista ja sinisistä ympyröistä sinisellä taustalla”. Ympyrät on tehty pienistä vaaleanpunaisista viivoista ja ne on järjestetty ruudukkomaista kuvioon. Tausta on yhtenäisen sininen.

Itä-Suomen hovioikeudessa on haettavana apulaiskirjaajan Y 10 virka.

Apulaiskirjaajan tehtäviin kuuluu hovioikeuteen saapuvien asioiden kirjaaminen asianhallintaan ja Aipaan, asiakirjojen seulonta, valitusten ja käräjäoikeuksien ratkaisujen tallentaminen sähköiseen kansioon, asioiden laajuuden, kiireellisyyden ja jatkokäsittelylupatarpeen alustava määrittäminen, mahdollisten liittymien ja esteellisyyksien merkitseminen, asioiden jakaminen tuomareille ja sihteereille, julkipanoon liittyvät tehtävät, virastosähköpostin hoitaminen, laskuerittelyjen ja hakemusten käsittely, lainvoimaisuustodistusten ja jäljennösten antaminen, valituslupahakemusten kirjaaminen ja lähettäminen, asiakaspalvelu, arkistovastuuhenkilön tehtävät lainkäyttöasioissa, kirjaamon henkilökunnan sijaistaminen ja kirjaamotoiminnan kehittäminen ja suunnittelu työryhmissä ja päivittäisessä työssä.

Toimenkuvaa voidaan muuttaa, kun siihen on tarve tehtävien, työnjakojen, toiminnan uudelleen järjestämisen tai vastaavan syyn vuoksi.

Hakijalta odotamme

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ripeää työotetta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, paineensietokykyä, hyvää suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa, oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä täsmällisyyttä ja kehittämismyönteisyyttä. Tuomioistuinlaitoksen toiminnan tunteminen katsotaan eduksi.

Parhaimmat valmiudet tehtävien hoitamiseen antaa esimerkiksi tradenomin tutkinto tai muu soveltuva tutkinto.

Tarjoamme sinulle Lounaskompensaatio sekä liikunta- ja kulttuuri-, hyvinvointi- tai työmatkaetu. Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Itä-Suomen hovioikeudelle osoitetut hakemukset pyydetään tekemään ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta (www.valtiolle.fi) ja toissijaisesti toimittamalla kirjallinen hakemus hovioikeuden kirjaamoon, Minna Canthin katu 64 A, PL 1158, 70101 Kuopio. Hakemusten toimittamisen määräaika päättyy 30.4.2024 klo 16.15.
Tarkempia tietoja antaa kansliapäällikkö Tuula Toivanen, puh. 029 56 41431.

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Itä-Suomen hovioikeus kirjaamo

    PL 1158
    70101 Kuopio

  • Työnantaja

    Itä-Suomen hovioikeus on yksi Suomen viidestä hovioikeudesta. Hovioikeus käsittelee valitukset ja kantelut käräjäoikeuden ratkaisuista. Valitusasiat muodostuvat pääasiassa rikos-, riita- ja hakemusasioista. Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen käräjäoikeudet. Itä-Suomen hovioikeudella on kanslia Kuopiossa ja istuntopaikka Kouvolassa.

    Sijainti
    Kuopio

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Kuopio
    Minna Canthin katu 64 A
    70100 Kuopio
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
  • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Koeaika: 0-6 kk
  • Palkkauksen peruste: Viran tehtäväkohtainen palkka on sijoitettu vaativuustasoon Y 10. Lisäksi maksetaan kokemusosaa ja henkilökohtaista palkanosaa.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.