Skip to main content
Ylitarkastaja, määräaikainen (alueidenkäyttötehtävät)

Hakuaika päättyy 31.7.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Meillä pääset tekemään työtä, jolla on merkitystä ihmisille, yhteisöille ja yhteiskunnalle pitkälle tulevaisuuteen. Hae mukaan ja tule rakentamaan uutta virastoa kanssamme!

Haemme ympäristöosaston alueidenkäyttöyksikköön ylitarkastajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen vihreän siirtymän alueidenkäyttötehtäviin.

Ylitarkastajana vastaat vihreän siirtymän hankkeiden, erityisesti aurinkovoimahankkeiden, kaavoituksen sekä rakentamislain mukaisen luvituksen edistämisestä ja tukemisesta.Vihreän siirtymän tehtävien lisäksi hoidat erikseen sovittavan kuntaryhmän ja Lupa- ja valvontaviraston välistä viranomaisyhteistyötä. Tehtäviisi kuuluvat muun muassa kaavaneuvottelut, lausuntojen valmistelu sekä yhteydenpito kuntien kaavoitus- ja rakennusviranomaisiin. Esittelet kaavoitusta ja rakentamista koskevia lausuntoasioita, osallistut niitä koskeviin neuvotteluihin sekä toimit asiantuntijana alueidenkäytön, kaavoituksen ja rakentamisen kysymyksissä.

Tehtävässäsi edistät ja tuet kuntien alueidenkäytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä. Lisäksi valvot, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueidenkäytössä otetaan huomioon valtakunnallisesti vaikuttavat ja maakunnallisesti merkittävät asiat sekä edistetään valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista.

Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Turku. Voit esittää myös toista sijoituspaikkaa.

https://lvv.fi/tietoa-meista/toissa-lupa-ja-valvontavirastossa

Ei säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

    Parhaimmat valmiudet tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä monipuolinen kokemus
    alueidenkäytön ja kaavoituksen viranomaistehtävistä.

    Arvostamme erityisesti kokemusta aurinkovoimahankkeiden kaavoituksesta ja luvituksesta sekä alueidenkäytön lainsäädännön, rantojen suunnitteluproblematiikan ja puhtaan siirtymän ympäristömenettelyiden tuntemusta. Tehtävässä onnistuminen edellyttää lisäksi oma-aloitteista työotetta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja.

    Lisäksi luemme eduksi paikkatieto-osaamisen sekä alueidenkäytön kannalta keskeisen rinnakkaislainsäädännön tuntemuksen, kuten vesihuoltolain, luonnonsuojelulain, rakennusperintölain, YVA-lain, vesilain ja ympäristönsuojelulain tuntemuksen.

    Tehtävässä tarvitaan erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen

    Meillä on innostava ja osaava työyhteisö, joka kannustaa sinua kehittymään ja kasvattamaan osaamistasi. Lisäksi tarjoamme joustavat työajat, jotka mahdollistavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Meillä on etätyömahdollisuus, kattavat työterveyspalvelut sekä hyvinvointi- ja lounasetu.

    Meillä saat mahdollisuuden työskennellä aidosti yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä osana 2000 henkilön työyhteisöä. Tuemme osaamisesi kehittämistä – meillä pääset vahvistamaan asiantuntijuuttasi. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

    Annukka Engström (tavoitettavissa 19.7 saakka)
    Ryhmäpäällikkö
    puh. 0295 256 004
    etunimi.sukunimi@lvv.fi

    Tuomas Autere (tavoitettavissa 20 - 31.7.)
    Alueidenkäyttöpäällikkö
    puh. 0295 254 834
    etunimi.sukunimi@lvv.fi

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Lupa- ja valvontaviraston kirjaamo

    PL 20, 13035 LVV
    kirjaamo@lvv.fi 

  • Lupa- ja valvontavirasto on uusi valtion virasto, joka aloitti toimintansa 1.1.2026. Virastolla on valtakunnallinen toimivalta – näin varmistamme yhdenmukaiset lupa- ja valvontakäytännöt eri puolilla Suomea. Meillä pääset osallistumaan uuden viraston rakentamiseen.

    Tehtävämme koskevat sosiaali- ja terveysalaa, ympäristöasioita, työsuojelua, pelastustoimea, varautumista, koulutusta, kulttuuria ja varhaiskasvatusta sekä yritystoimintaa tietyillä aloilla. Lupa- ja valvontavirastolla on toimipaikka 18 paikkakunnalla.

    Toimimme tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden valtionhallinnon viranomaisten sekä kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja lukuisten muiden sidosryhmien kanssa.

    Lupa- ja valvontavirastoon on koottu kaikki Valviran tehtävät, suurin osa aluehallintovirastojen tehtävistä sekä pääosa ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen tehtävistä.

    Turvaamme monimuotoisen ja puhtaan ympäristön säilymistä tuleville sukupolville ja huolehdimme luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Olemme ympäristönsuojelua edistävä lupa-, ohjaus- ja valvontaviranomainen.

    Toimimme yhteyspisteviranomaisena ja annamme neuvontaa lupa-asioissa. Teemme ympäristö- ja vesilupien tarpeen arviointia ja käsittelemme lupahakemukset. Valvomme ympäristö- ja vesitalouslupien noudattamista. Toimimme hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) yhteysviranomaisena ja annamme viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarviointia (SOVA) koskevat lausunnot. Valvomme, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon vaikutuksiltaan valtakunnalliset ja maakunnallisesti merkittävät asiat. Tehtäviimme kuuluvat Natura 2000-verkoston ja luonnonsuojeluohjelmien toteuttaminen, sekä huolehtiminen lajien ja luontotyyppien suojelusta. Vesien- ja merenhoidon tehtävissä laadimme toimenpidesuunnitelmia, asetamme tilatavoitteet ja teemme seurantaa ja arviointia.

    Päämääränämme on ympäristön tilan parantaminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Mahdollistamme vihreän siirtymän sekä kiertotalouden edistämisen ympäristön kannalta kestävällä tavalla sekä pyrimme ehkäisemään ilmastonmuutosta sekä luontokatoa.

    Turku

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Turku
    Kulttuurikuja 1
    20800 Turku
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Huomioithan, että hakemukset ja niiden liitteet ovat julkisia asiakirjoja.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Voimme tehdä Lupa- ja valvontavirastossa etätöitä laajasti, jos se onnistuu omien työtehtävien kannalta. Työtehtävien vaatiessa teemme työtä kuitenkin virkapaikalla.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Määräaikaisuuden lisätietoja: Kausi- ja ruuhkaluonteinen työ.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Koeaika: Koeaika voi olla enintään puolet määräaikaisuuden kestosta.
    • Palkkatiedot: Tehtävän kokonaispalkka sijoittuu arviolta välille 4800-4850 euroa kuukaudessa. Lupa- ja valvontaviraston palkkausjärjestelmän käyttöönoton jälkeen tehtävän palkkaus määräytyy erikseen vahvistettavan tehtävän vaativuustason ja henkilökohtaisen suoritustason perusteella.
    Lupa- ja valvontavirasto2378216.7.2026 klo 08:00 - 31.7.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.9.2026 tai sopimuksen mukaan - 31.5.2027Mahdollisuus työskennellä etänä1Noin 4800-4850 euroa kuukaudessa. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Lupa- ja valvontavirasto2378216.7.2026 klo 08:00 - 31.7.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.9.2026 tai sopimuksen mukaan - 31.5.2027Mahdollisuus työskennellä etänä1Noin 4800-4850 euroa kuukaudessa.