Skip to main content
Vartija 11.02

Hakuaika päättyy 27.10.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen Lupahallintosektorin poliisivankilayksikössä on haettavana vartijan 11.02 virka. Virka sijoittuu ensisijaisesti Porvoon poliisivankilan toimipisteeseen. Sijoitus mahdollinen myös muihin poliisilaitoksen toimipisteisiin.

Vartijan tehtävänä on pääasiassa poliisilain perusteella säilöön otettujen ja rikosperusteisesti kiinniotettujen, pidätettyjen ja vangittujen valvonta ja vartiointi. Lisäksi työhön kuuluu poliisitoimintaa avustavia tehtäviä sekä muut erikseen määrättävät tehtävät. Vartija tekee vuorotyötä, johon kuuluu yövuorojen tekeminen.

Tarvittaessa vartijat työskentelevät muissakin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen toimipaikoissa kuin omassa virkapaikassaan.

Kelpoisuusvaatimuksena poliisihallinnon vartijan virkaan on poliisin hallinnosta annetun asetuksen (15.3.1996/158) 16 §:n 19 kohdan mukaisesti soveltuva turvallisuusalan koulutus.

Poliisin hallintoasetuksen voimaanpanomuistion mukaan turvallisuusalan koulutusvaatimuksen täyttäisi esimerkiksi Poliisiammattikorkeakoulun järjestämä vartijakoulutus, poliisin perustutkintokoulutus, turvallisuusalan perustutkinto, vankeinhoidon perustutkinto, rikosseuraamusalan tutkinto tai muu soveltuva turvallisuusalan koulutus.

Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena poliisilaitoksen vartijan virassa on kaksikielisessä viranomaisessa joko suomen kielen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.

  • Erityisenä kelpoisuusvaatimuksena poliisilaitoksen vartijan virkaan ja määräaikaiseen virkasuhteeseen on soveltuva turvallisuusalan koulutus. / A poliisin hallinnosta (158/1996) 16.1 § 19 k.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta, palveluhenkisyyttä ja kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa. Lisäksi edellytyksenä on vähintään B-luokan ajokortti.

Eduksi katsotaan monipuolinen työkokemus vartijan tehtävistä. Koulutuksen ja työkokemuksen ajantasaisuus, monipuolisuus ja tehtävään soveltuvuus ovat valintaan vaikuttavia tekijöitä.

Toimintaympäristön, poliisihallinnon, poliisivankilaolosuhteiden ja vapaudenmenetystä koskevan säännöstön tuntemus tukevat tehtävässä menestymistä. Tehtävässä vaaditaan kykyä vuorotyön tekemiseen.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä hyvähenkisen työyhteisön. Tuemme henkilöstömme työtehtävien edellyttämää ammattitaidon ylläpitämistä ja osaamisen kehittämistä sekä omaehtoista opiskelua. Lisäksi järjestämme aktiivisesti työhyvinvointi- ja virkistystoimintaa. Henkilöstömme käytettävissä ovat työnantajan osittain tukema työpaikkaruokailu (ePassi), liikunta- ja kulttuurietu (Edenred), kattavat työterveyshuollon palvelut sekä mahdollisuus käyttää työaikaa liikuntaan työkyvyn ylläpitämiseksi. Työtehtävien sisällöstä ja luonteesta riippuen henkilöstöllämme on mahdollisuus joustaviin työaikamuotoihin sekä etätyöskentelyyn.

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.

Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.

Ratas Petteri
rikosylikonstaapeli
p. 0295 436 411

Timo Luoto
rikoskomisario
p. 0295 436729

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos kirjaamo

PL 98
01301 Vantaa

  • Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvana kaikissa oloissa.

    Itä-Uudenmaan poliisilaitos on yksi Suomen vilkkaimmista paikallispoliisilaitoksista. Toimimme viidentoista kaupungin ja kunnan alueella Vantaalta Mäntsälään ja Nurmijärveltä Loviisaan. Alueemme erityispiirteitä ovat vahva kaupungistuminen, maan vilkkaimmat valtaväylät, lentoasema Helsinki-Vantaa, Kilpilahden öljyjalostamo ja Loviisan ydinvoimala. Toimintaympäristömme muuttuu jatkuvasti, ja meidän on muututtava sen mukana.

    Arvostamme uusia näkökulmia, halua kehittyä ja kehittää sekä kykyä kohdata palvelevalla asenteella niin asukkaat kuin sidosryhmien edustajat. Laitoksellamme on noin 840 työntekijää, jotka turvaavat alueellamme asuvan lähes 600 000 ihmisen arkea. Kohtaamme heitä valvoessamme järjestystä ja turvallisuutta, tutkiessamme rikoksia ja käsitellessämme lupa-asioita. Toimialueeltamme löytyy niin vilkkaita kasvukeskuksia kuin vehreitä maaseutukuntia, mikä vaatii meiltä kykyä ratkoa monenlaisia turvallisuusilmiöitä.

    Itä-Uudenmaan poliisilaitos tarjoaa oppeja turvallisuusviranomaisen toiminnasta ja ammatillista kasvua niin poliisi- kuin siviilitehtävissä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle on juuri valmistunut uusi pääpoliisiasema Vantaan Jokiniemeen pääradan varteen, hyvien kulkuyhteyksien päähän. Uusi, nykyaikainen pääpoliisiasema Jokiniemenkujalla tarjoaa erinomaiset puitteet työn tekemiselle. Tämän ajan vaatimuksiin vastaavat toimitilat auttavat meitä palvelemaan kansalaisia/alueemme asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla.

    Porvoo

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Porvoon poliisiasema
    Tulliportinkatu 1
    06100 Porvoo
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Työaikamuoto: Jaksotyöaika
    • Koeaika: Nimityksessä voidaan noudattaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus sijoittuu poliisin palkkausjärjestelmän vaativuustasolle 11.02, jonka mukainen peruspalkka on 2 353,20 € /kuukausi. Tämän ohella maksetaan henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella määräytyvää palkanosaa, joka on enintään 32 % peruspalkasta. Uudella henkilöllä henkilökohtaisen työsuorituksen osuus on 10 % peruspalkasta ja suoritusosa arvioidaan uudelleen 3-6 kuukauden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta. Lisäksi voidaan maksaa kokemusosaa enintään 14 % peruspalkasta sellaisen aikaisemman palvelusajan perusteella, josta on olennaista hyötyä tehtävien hoitamisen kannalta. Tehtävän perusteella maksetaan myös olosuhdeosalisää 2 % peruspalkasta.
    Itä-Uudenmaan poliisilaitos2561912.10.2026 klo 15:00 - 27.10.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde1.1.2027 tai sopimuksen mukaan.Ei etätyömahdollisuutta1Poliisin palkkausjärjestelmä: (11.02) 2 353,20 € Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Itä-Uudenmaan poliisilaitos2561912.10.2026 klo 15:00 - 27.10.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde1.1.2027 tai sopimuksen mukaan.Ei etätyömahdollisuutta1Poliisin palkkausjärjestelmä: (11.02) 2 353,20 €