Hakuaika päättyy 7.8.2026 klo 16:15
Tervetuloa kansainvälisen huippututkimuksen näköalapaikalle!
Haemme Paikkatietokeskuksen Geodesian ja geodynamiikan osastolle (GEOGEO) opintojen loppuvaiheessa olevaa maisteriopiskelijaa tai vastavalmistunutta maisteria määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.9.2026–31.7.2027 tai sopimuksen mukaan. Tehtävään soveltuva koulutustausta on erityisesti geoinformatiikasta tai tilastotieteestä, mutta myös muu soveltuva tieteenala huomioidaan.
Valittu henkilö sijoittuu GEOGEO-osaston Vertausjärjestelmät-tutkimusryhmään ja tulee työskentelemään Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa GeoFuture-projektissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää vastaavatko nykyiset geodeettiset vertausjärjestelmät (koordinaatti- ja korkeusjärjestelmät) käyttäjien tarpeita sekä tunnistaa mahdolliset haasteet niiden käytössä (esim. ohjeistuksissa ja suosituksissa). Lisäksi tarkastellaan, miten eri käyttäjäryhmät näkevät järjestelmien kehittämis- ja uudistamistarpeet tulevaisuudessa. Menetelminä hyödynnetään kirjallisuuskatsausta ja kyselytutkimusta.
Valitun henkilön tehtävät:
- Muodostaa kirjallisuuskatsauksen avulla kokonaiskuva kansallisten vertausjärjestelmien tarkkuudesta, niiden yhteydestä eurooppalaisiin ja kansainvälisiin järjestelmiin sekä keskeisistä kehityssuunnista Suomessa ja vertailumaissa.
- Valmistelee ja toteuttaa kyselytutkimuksen. Kyselytutkimuksella kerätään tietoa kuntien, kaupunkien, viranomaisten ja yksityisten toimijoiden kokemuksista vertausjärjestelmien käytöstä.
- Analysoi kyselytutkimuksen tulokset ja raportoi ne selkeästi.
- Tekee aktiivista yhteistyötä maanmittauslaitoksen asiantuntijoiden kanssa kaikissa työvaiheissa.
- Esittelee tuloksia kokouksissa ja pääasiassa kansallisissa tapahtumissa
Lue lisää Paikkatietokeskuksesta (https://www.maanmittauslaitos.fi/tutkimus
Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, erityisesti geoinformatiikasta tai tilastotieteestä, tai opintojen loppuvaiheessa olevaa tutkintoa. Myös muu tehtävään soveltuva tieteenala huomioidaan.
Etsimme erityisesti henkilöä, jolla on:
- Hyvä osaaminen tilastollisista analyysimenetelmistä sekä kyky käsitellä ja tulkita tutkimusaineistoja.
- Kokemusta tai valmiudet kyselytutkimuksen suunnitteluun, toteutukseen ja analysointiin.
- Kyky itsenäiseen työskentelyyn sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
- Hyvät kirjalliset ja suulliset viestintätaidot sekä kyky raportoida tuloksia selkeästi suomeksi.
- Arvostamme ymmärrystä koordinaatti- ja korkeusjärjestelmistä.
- Arvostamme valmiutta toteuttaa kyselytutkimusta myös ruotsin kielellä.
Työnantajalupauksemme mukaisesti saat joustavan ja vastuullisen työnantajan, joka tukee osaamisesi kehittymistä ja mahdollistaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Maanmittauslaitoksessa me luotamme sinuun ja työhyvinvointisi on meille tärkeää.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Hannu Koivula (tavoittavissa 27.-31.7.)
Osastonjohtaja
hannu.koivula@maanmittauslaitos.fi
029 531 4787
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Maanmittauslaitos/Kirjaamo
PL 84
00521 Helsinki
Maanmittauslaitos tuottaa maapalloa koskevaa tietoa, palveluita ja tutkimusta. Teemme kiinteistötutkimuksia, ylläpidämme kiinteistö- ja asuntotietoja, hoidamme lainhuuto- ja kiinnitysrekisteröintejä, tuotamme kartta-aineistoja ja teemme paikkatietotutkimusta.
Tunnemme maapallon – turvaamme tulevaisuuden. Toiminnallamme turvaamme yhteiskunnan vakautta luotettavalla omistustiedolla ja vahvistamme kokonaisturvallisuutta luotettavalla paikannus- ja paikkatiedolla. Vaikutamme aktiivisesti tutkimuksen ja datan kautta. Edistämme digitalisaatiota ja kehitämme palveluitamme yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa. Toimimme vastuullisesti huomioiden ympäristön, ihmisten hyvinvoinnin ja kestävän talouden.
Olemme loistava työpaikka. Teemme mielenkiintoista, monipuolista ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä. Työntekijämme arvostavat joustavia työtapoja, monipaikkaista työtä sekä luottamukseen ja yhteistyöhön perustuvaa organisaatiokulttuuriamme.
Geodesian ja geodynamiikan osasto vastaa kansallisten geodeettisten vertausjärjestelmien (koordinaatit, korkeus ja painovoima) tieteellisestä perustasta. Hyödynnämme modernia geodeettista infrastruktuuria kuten pysyvien GNSS-asemien verkkoa sekä Metsähovin Geodeettista tutkimusasemaa, josta löytyy kaikki tärkeimmät geodeettiset havaintojärjestelmät mukaan lukien absoluutti- ja suprajohtavat gravimetrit. Olemme myös putoamiskiihtyvyyden ja geodeettisen pituuden kansallinen mittanormaalilaboratorio. Teemme näihin aiheisiin liittyvää tutkimusta useissa ulkopuolisella rahalla rahoitetuissa projekteissa. Osastolla on kaksi tutkimusryhmää: vertausjärjestelmät ja avaruusgeodesia. Vertausjärjestelmät tutkimusryhmä keskittyy erityisesti vertausjärjestelmiin, geoidimallinnukseen, koordinaattimuunnoksiin ja metrologiaan.
Espoo
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Vuorimiehentie 5
02150 Espoo
Suomi
Avaa Google Mapsissa
-
Lisätietoja:
Hakemuksen voi kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, ja siihen on liitettävä motivaatiokirje, CV, mahdollinen julkaisuluettelo ja mahdolliset muut liitteet, jotka hakija haluaa huomioitavaksi valintaprosessissa.
Tehtävään valittavalta henkilöltä saatetaan edellyttää huumausainetestitodistuksen esittämistä yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) mukaisesti. - Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Osittainen etätyö mahdollista.
- Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
- Määräaikaisuuden lisätietoja: Projekti
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Työaikamuodon selite: Joustava
- Koeaika: Koeaika on 5 kk.
- Palkkatiedot: Palkka määräytyy Maanmittauslaitoksen palkkausjärjestelmän vaativuusluokan 5 (2384,71 €/kk) - 9 (3126,23 €/kk) mukaan hakijan tutkinnosta ja kokemuksesta riippuen sekä henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella määräytyvään palkanosaan, joka voi olla enintään 45 %. Lopullinen palkka määräytyy henkilön kokemuksen ja asiantuntemuksen mukaan.