Skip to main content
Tuotantovastaava

Hakuaika päättyy 10.8.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Haemme Saamelaisalueen koulutuskeskukseen tuotantovastaavaa uuteen Njalla-tuotantolaitokseen.

Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK) etsii osaavaa ja kehittämisorientoitunutta uuden tuotantolaitoksen Njallan tuotantovastaavaa vahvistamaan toimintaamme porotalouden ja elintarviketuotannon ytimessä. Tehtävä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdistää tuotannollinen työ, opetuksen tukeminen ja alueellisen elinkeinon kehittäminen. 

Tuotantovastaavan tehtävänä on käynnistää SAKK:n uuden tuotantolaitoksen toiminta ja toimia sen esihenkilönä. Tuotantovastaava huolehtii tuotantolaitoksen ja siihen kuuluvan opetusteurastamon päivittäisestä suunnittelusta, toiminnan sujuvuudesta ja jatkuvasta kehittämisestä. Työ sisältää operatiivista johtamista, opetuksen ja tuotannon yhteensovittamista, laadunhallintaa sekä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa.

Lisäksi tehtävään kuuluu 55 %:n verran hankevetäjän tehtäviä Euroopan unionin osarahoittamassa (EU:n maaseuturahoitus) Poronlihan käsittelyn ja jatkojalostuksen koulutushankkeessa. Hankevetäjä vastaa hankkeen suunnittelusta, toteutuksesta, koordinoinnista ja raportoinnista sekä yhteistyöstä hankkeen sidosryhmien kanssa.

http://www.sogsakk.fi

Soveltuva korkeakoulututkinto, esimerkiksi:
- agrologi (AMK/YAMK)
- elintarvikealan, luonnonvara-alan tai prosessiteollisuuden tutkinto

    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä

    Työkokemusvaatimukset:

    - Kokemusta elintarviketuotannosta, teurastamotoiminnasta tai vastaavasta toimintaympäristöstä
    - Kokemusta laadunhallinnasta, omavalvonnasta ja alan viranomaisvaatimuksista

    Lisäksi odotamme:

    - Hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja organisointi- sekä tiimityöskentelytaitoja 
    - Kykyä toimia monikulttuurisessa ympäristössä
    - Oma-aloitteisuutta, joustavuutta ja kehittämisorientoitunutta työotetta
    - Valmiutta toimia Lapin erityisolosuhteissa  
    - Valmiutta toimia digitaalisissa ympäristöissä / hyviä digitaitoja  
    - Ajokorttia

    Eduksi katsotaan:   

    - Kokemusta opetuksesta, opetuksen suunnittelutehtävistä tai koulutustoiminnasta
    - Kokemusta tuotannonohjauksesta
    - Kokemusta hanketyöstä tai vastaavista kehittämistehtävistä
    - Porotalouden tuntemusta
    - Saamelaisalueen ja saamelaiskulttuurin tuntemusta
    - Englannin kielen taito
    - Saamen kielen taito katsotaan erityiseksi eduksi

    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: -
      • Kirjallinen osaaminen: -
      • Ymmärtäminen: -
    • Saamen kieli
      • Suullinen osaaminen: -
      • Kirjallinen osaaminen: -
      • Ymmärtäminen: -
    • Ajokortti: Henkilöauto B
    • Hygieniapassi 

    - Mukavan työyhteisön
    - Merkityksellisen ja monipuolisen työn saamelaisten kotiseutualueella
    - Modernin ja kehittyvän oppimis- ja tuotantoympäristön
    - Mahdollisuuden olla mukana rakentamassa uutta toimintaa
    - Monialaisen tiimin tuen ja hyvät työskentelyedellytykset
    - Työterveyshuollon
    - Epassi hyvinvointiedut

    Selvitys lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä: Valitulla on velvollisuus esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote, laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002).

    Tiedustelut 3.8.2026 alkaen:

    Janne Näkkäläjärvi
    Kehitysjohtaja
    janne.nakkalajarvi@sogsakk.fi
    +358407599427

    Eeva-Liisa Rasmus-Moilanen
    Rehtori
    eeva-liisa.rasmus-moilanen@sogsakk.fi
    +358505719562

    Arvioitu haastatteluaika viikolla 34.

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Saamelaisalueen koulutuskeskus kirjaamo

    Menesjärventie 4
    99870 Inari

  • Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK) on ainutlaatuinen toisen asteen oppilaitos, joka järjestää monialaista ammatillista koulutusta suomeksi ja saameksi sekä edistää saamelaiskulttuuria koko saamelaisalueella. Koulutus- ja tutkimusyhteistyö ulottuu saamelaisalueen valtioiden lisäksi erityisesti pohjoisten alkuperäiskansojen maailmaan.

    Oppilaitos sijaitsee monikulttuurisessa Inarin kirkonkylässä. Lyhytkoulutusten kautta tavoitetaan koko saamelaisalue sekä saamelaiset ja saamelaisyhteisöt myös valtakunnallisesti.

    Pohjoissaame:
    Sámi oahpahusguovddáš (SOG) lea ámmátdási oahppolágádus, mii ordne máŋgga suorggi ámmátskuvlejumi suoma- ja sámegillii. Skuvlejumiid bokte SOG lea mielde ovddideamen sámegielaid ja -kultuvrra olles sámeguovllus. Sámi oahpahusguovddážis lea skuvlen- ja dutkanovttasbargu miehtá Sámi ja maiddái sámeguovllu stáhtaiguin ja earenoamážit davviguovllu eamiálbmogiiguin.

    Oahppolágádusa doaibmabáiki lea Anár. Oanehisskuvlejumiiguin joksat olles sámeguovllu ja sámiid ja sámeservošiid maiddái riikkaviidosaččat.

    Inarinsaame:
    Säämi máttááttâskuávdáš (SMK) lii áinooluándugis nube tääsi oppâlájádâs, mii uárnee maaŋgâ syergi áámmátškovliittâs suomâkielân já sämikielân sehe oovded sämmilâš kulttuur ubâ Sämikuávlust. Škovlim- já tutkâmušohtsâšpargo olá Sämikuávlu staatâi lasseen eromâšávt tave algâalmugij maailmân.

    Oppâlájádâs uáivitoimâsaje lii maaŋgâkulttuurlâš Aanaar kirkkosiijdâst. Uánihisškovliittâsâi peht máttááttâskuávdáš juksá ubâ sämikuávlu sehe sämmilijd ete sämisiärváduvâid meid väldikodálávt.

    Koltansaame:
    Sääʹm škooultemkõõskõs lij oʹdinaknallšem nuuʹbb tääʹzz mättjemstrooiʹtel, kååʹtt reäšš määŋgvooudlaž ämmatlaž škooultõõzz lääddas da säämas di oouʹdad sääʹmkulttuur obb sääʹmvuuʹdest. Škooultem- da tuʹtǩǩeemõhttsažtuâjj vuäll sääʹmvuuʹd riikki lââʹssen jeäʹrben tâʹvvalggmeerai mailmma.

    Mättjemstroiʹttel väʹlddtuåimmpäiʹǩǩ lij määŋgkulttuursaž Aanar ceerkavsiidâst. Vuäʹnkõs škooultõõzzivuiʹm tääʹvtet obb sääʹmvuuʹd di saaʹmid da sääʹmõutstõõzzid väʹlddkååddlânji še.

    Inari

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Inari, Menesjärventie
    Menesjärventie 4
    99870 Inari
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja:
      - Kertyneet lomapäivät sisältyvät määräaikaiseen virkasuhteeseen 
      - Valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä todistus terveydentilastaan 
      - Virkapaikka Inari 
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Pääsääntöisesti työ edellyttää työskentelyä toimipisteessä. Tehtävässä on erikseen sovittaessa mahdollista työskennellä etänä.
    • Virka perustettu: Virka on perustettu yksikköön.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Määräaikaisuuden lisätietoja: Projektityö
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: 36 h 15 min /vko
    • Koeaika: 6 kuukautta
    • Palkkatiedot: Palkkaus määräytyy tehtävän vaativuustason ja henkilökohtaisen osan perusteella noudattaen valtion oppilaitosten muun kuin opetushenkilöstön palkkausjärjestelmää.
    Saamelaisalueen koulutuskeskus2250023.7.2026 klo 10:00 - 10.8.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.9.2026 - 31.12.2028Mahdollisuus työskennellä etänä13327,69 €/kk, jonka lisäksi henkilökohtainen palkanosa kokemuksesta ja osaamisesta riippuen. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Saamelaisalueen koulutuskeskus2250023.7.2026 klo 10:00 - 10.8.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.9.2026 - 31.12.2028Mahdollisuus työskennellä etänä13327,69 €/kk, jonka lisäksi henkilökohtainen palkanosa kokemuksesta ja osaamisesta riippuen.