Hakuaika päättyy 9.10.2026 klo 16:15
Meillä pääset tekemään työtä, jolla on merkitystä ihmisille, yhteisöille ja yhteiskunnalle pitkälle tulevaisuuteen. Hae mukaan ja tule rakentamaan uutta virastoa kanssamme!
Haluaisitko työskennellä turvallisen, terveellisen ja reilun työelämän puolesta? Haemme Lupa- ja valvontaviraston työsuojelun osastolle harmaan talouden torjuntayksikköön työsuhdeasioihin erikoistunutta tarkastajaa.
Tarkastajan tehtäviin kuuluu valvoa työlainsäädännön noudattamista etenkin työsuhdeasioissa ja tukea työpaikkojen omaa työsuojelutyötä antamalla ohjausta ja neuvontaa työpaikoille.
Tehtävään kuuluu myös olennaisena osana asiakasneuvonta, koskien erityisesti työehto- ja työsopimuksia, työaika- ja vuosilomasäädöksiä sekä muita työnteon ehtoja. Neuvontaa annetaan myös ruotsin ja englannin kielellä.
Työ on itsenäistä ja siinä korostuu kyky suunnitella omaa työtään. Tarkastajat toimivat myös erilaisissa osaston yksikkörajat ylittävissä ryhmissä ja toiminnoissa, joten yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat tarkeitä ominaisuuksia.
Viran sijoituspaikka on Pori tai Turku. Pyydämme hakijaa ilmoittamaan hakuvaiheessa, kumpi viran sijoituspaikoista sopii ensisijaisesti.
Ei säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Parhaimmat valmiudet antaa soveltuva alempi- tai ylempi korkeakoulututkinto tai muuten osoitettu osaaminen sekä työkokemus työsuhdeasioiden ja työlainsäädännön parissa työskentelystä.
Virkaan valittavalta odotamme
- työlainsäädännön ja sen soveltamisen tuntemista, erityisesti työsopimus-, työaika- ja vuosilomalain osalta
- hyvää suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa
- itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta sekä hyviä tiedonhakutaitoja
- hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja
- hyvää it-osaamista ja valmiuksia työskennellä eri järjestelmien parissa
Arvostamme
- analyyttista ja ratkaisukeskeistä työotetta
- kykyä perustella tehdyt ratkaisut
- kykyä toimia vaativissa asiakastilanteissa, erityisesti puhelinpalvelussa ja suorissa asiakaskohtaamisissa
- kykyä toimia muutostilanteissa
Eduksi luemme
-kokemuksen työsuojelutehtävistä
Tehtävässä tarvitaan hyvää suomen, ruotsin ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: Hyvä
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: Hyvä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: Hyvä
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Juha Kokkarinen
Ryhmäpäällikkö
puh. 0295 254 986
etunimi.sukunimi@lvv.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Lupa- ja valvontaviraston kirjaamo
PL 20, 13035 LVV
kirjaamo@lvv.fi
Lupa- ja valvontavirasto on uusi valtion virasto, joka aloitti toimintansa 1.1.2026. Virastoon koottiin kaikki Valviran tehtävät, suurin osa aluehallintovirastojen tehtävistä sekä pääosa ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen tehtävistä. Lupa- ja valvontavirastolla on toimipaikka 18 paikkakunnalla. Viraston tehtävät koskevat sosiaali- ja terveysalaa, ympäristöasioita, työsuojelua, pelastustoimea, varautumista, koulutusta, kulttuuria ja varhaiskasvatusta sekä yritystoimintaa tietyillä aloilla. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosasto toimii toimivaltaisena valtakunnallisena työsuojeluviranomaisena. Valvomme, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ Suomessa on tervettä, turvallista ja reilua. Hyödynnämme toiminnassamme monipuolisesti valvontaa, ohjausta ja viestintää sekä tuemme työpaikkojen omaa työsuojelutyötä. Lisäksi valvomme tilaajavastuulain noudattamista sekä maahantuotuja koneita ja laitteita sekä henkilönsuojaimia. Osallistumme myös työrikosten ja työperäisten hyväksikäyttörikosten käsittelyyn rikosprosessin eri vaiheissa. Arvojemme mukaisesti arvostamme asiakasta, rikastamme tietotaitoa, välitämme hyvinvoinnista ja olemme oikeudenmukaisia.
Turku, Pori
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Kulttuurikuja 1
20800 Turku
Avaa Google Mapsissa
Yrjönkatu 6
28100 Pori
Avaa Google Mapsissa
-
Lisätietoja:
Virka on perustettu työsuojeluosastolle.
Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Huomioithan, että hakemukset ja niiden liitteet ovat julkisia asiakirjoja. - Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
- Etätyön kuvaus: Voimme tehdä Lupa- ja valvontavirastossa etätöitä laajasti, jos se onnistuu omien työtehtävien kannalta. Työtehtävien vaatiessa teemme työtä kuitenkin virkapaikalla.
- Virka perustettu: Virka on perustettu yksikköön.
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Koeaika: Koeaika on kuusi (6) kuukautta.
- Palkkatiedot: Tehtävän kokonaispalkka sijoittuu arviolta välille 3570-3790 euroa kuukaudessa. Lupa- ja valvontaviraston palkkausjärjestelmän käyttöönoton jälkeen tehtävän palkkaus määräytyy erikseen vahvistettavan tehtävän vaativuustason ja henkilökohtaisen suoritustason perusteella.