Hakuaika päättyy 28.10.2026 klo 16:15
Haemme suunnittelijaa Puolustusvoimien tiedustelulaitokseen Helsinkiin. Tehtävä on määräaikainen 31.12.2032 saakka.
Tehtäviisi kuuluu tietojärjestelmien suunnittelu-, rakentamis-, ylläpito- ja kehittämistehtäviä. Tehtävä sisältää mm. uusien teknisten menetelmien luomista ja kehittämistä sekä datan käsittelyä. Osallistut myös muihin vastuualueen mukaisiin tehtäviin kuten asiantuntijaluentoihin, perehdyttämiseen sekä kansalliseen ja kansainväliseen yhteistoimintaan.
Tehtävä sisältää matkustamista kotimaassa ja ulkomailla n. 1-2 vuorokautta kuukaudessa.
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa korkeakoulututkinto tai toisen asteen tutkinto esimerkiksi tietojenkäsittelytieteen, tieto-, tietoliikenne- tai ohjelmistotekniikan alalta. Odotamme hakijalta useamman vuoden käytännön työkokemusta suunnittelu-, projektointi ja ohjelmointitehtävistä. Lisäksi odotamme vahvaa osaamista virtualisointitekniikoista ja tiedontallennusratkaisuista, datan käsittelystä ja mallintamista, tuntemusta analyysiohjelmistoista ja niiden rajapinnoista sekä hyvää käyttöjärjestelmätuntemusta (Linux ja Windows).
Henkilökohtaisina ominaisuuksina odotetaan halua oppia uusia asioita, joustavuutta, organisointitaitoja, paineensietokykyä, huolellisuutta sekä itsenäistä ja luovaa ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi arvostamme kykyä toimia ryhmässä sekä esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja.
Eduksi luemme tietokantaosaamisen sekä kokemuksen erilaisista versionhallintatyökaluista, ohjelmointiprojekteista ja ohjelmistorajapinnoista.
Tehtävässä tarvitaan sujuvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: Hyvä
Virkaan tai tehtävään nimittäminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella huumausainetestaus.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Puolustusvoimien virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella laaja henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014).
Myös valittavan henkilön läheisestä voidaan tehdä perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.
Hakuprosessin edetessä hakijoita saatetaan pyytää antamaan terveydestään sellaisia tietoja, joilla on merkitystä tehtävän hoidossa tai osallistumaan asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin (valtion virkamieslaki 8 b §).
rekrytointi.pvtiedl@mil.fi
Ilmoita sähköpostissa ID 25361
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu
Puolustusvoimien tiedustelulaitos on Pääesikunnan alainen laitos, joka tuottaa tiedustelun tilannekuvaa. Tiedustelulaitos hankkii ja analysoi tietoa sotilasstrategisesta tilanteesta ja lähialueen sotilaallisesta toimintaympäristöstä. Tuotettu tiedustelutieto tukee toimintaympäristötietoisuuden muodostumista sekä poliittista ja sotilaallista päätöksentekoa. Tarvittaessa sotilastiedustelu varoittaa Suomeen mahdollisesti kohdistuvasta sotilaallisesta uhkasta. Analyysituotteiden ja toimintaympäristötietoisuuden lisäksi tiedustelulaitos vastaa myös puolustushallinnon paikka- ja olosuhdetietopalvelusta, sotilastiedustelu- ja turvallisuustoimintojen täydennyskoulutuksesta sekä tukee kansainvälisiä operaatioita.
https://puolustusvoimat.fi/tietoa-meista/tiedustelulaitos
https://puolustusvoimat.fi/tyo-ja-koulutus
https://pvrekry.fi
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Helsinki
-
Lisätietoja:
Meille tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on tärkeää ja toivomme monipuolisesti hakemuksia eri taustoista ja ikäryhmistä sekä eri sukupuolta olevilta henkilöiltä.
Lähetäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme sinua vastaamaan.
Kyseessä on määräaikainen virkasuhde. - Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
- Määräaikaisuuden lisätietoja: Virkamieslaki 9 §, työn luonne, hanke
- Työaikamuoto: Jaksotyöaika
- Työaikamuodon selite: virastotyöaikaa vastaava työaika
- Koeaika: Tehtävässä noudatetaan valtion virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
- Palkkatiedot: Puolustusvoimissa on käytössä tehtävän vaativuuden arviointiin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka lisäksi maksetaan työssä menestymiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa. Tämä tehtävä sijoittuu koulutuksesta ja kokemuksesta riippuen vaativuusluokkaan ESJA 8 tai 9.