Haemme soittaja-aliupseeria Kaartin soittokuntaan Helsinkiin. Soittokunta toimii Kaartin jääkärirykmentin alaisuudessa.
Vastaat käyrätorven soittamisesta soittokunnan eri kokoonpainoissa annetun tehtävän mukaisesti ja oman instrumenttisi taiteellisen tason korkeasta laadusta ja kehittämisestä. Soittaja-aliupseerina sinulta odotetaan sotilasmuusikon monipuolisia taitoja niin orkesterisoittajana, kamarimuusikkona kuin kuviomarssiosaajana. Osallistut tarvittaessa soittokunnan eri toimintojen kehittämiseen ja uuden ohjelmiston suunnitteluun.
Kaartin soittokunnan toimintaympäristössä korostuvat Helsingin varuskunnan valtiolliset ja varuskunnalliset tapahtumat. Edustustoimintaan liittyvät seremonia- ja kuviomarssitoiminta ovat tärkeä osa soittokunnan suorituskykyä. Esiintymiset ovat usein esillä mediassa ja edustavat Suomen korkeinta sotilasmusiikillista osaamista. Soittokunnan muita tehtäviä ovat kantahenkilökunnan ja asevelvollisten koulutus, harjoitustoiminta, palvelutehtävinä tai ansiosoittoina tehtävät esiintymiset puolustusvoimien ja sidosryhmien tapahtumissa.
Työ edellyttää matkustamista soittokunnan esiintymismatkoihin liittyen 5-10 pv / kuukaudessa.
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/soittaja-aliupseeri-kayratorven-soittaja-7357/
- Puolustusvoimat
- MääräaikainenJaksotyöaikaKaikki työpaikatVirkasuhdeMahdollisuus työskennellä etänäToimeenpaneva taso
- 7357
- 11.11.2024 - 10.11.2029 (tai aloitus sopimuksen mukaan)
- Aloittavan henkilön kokonaispalkka vaativuusluokassa AU 4 on 2 574,08 €/kk.
- 23.9.2024 00:00 - 7.10.2024 16:15
- UusimaaHelsinkiValitse tehtäväalueKulttuuri / taide / koulutus
Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
- terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
- hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusehdot:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toisen asteen koulutusta (ammatillinen perustutkinto tai lukio) sekä hyvää käyrätorven soittotaitoa ja monipuolisia muusikon taitoja.
Tehtävän edellyttämä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä 12 minuutin juoksutestillä. Tämän tehtävän fyysisen kunnon tavoitetaso on 2000 m.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, huolellisuutta, oma-aloitteisuutta sekä joustavuutta.
Eduksi luemme musiikkialan tutkinnon ja orkesterisoittokokemuksen.
Koesoitto järjestetään 3.10.2024 klo 10.00 Helsingin konservatorion salissa os. Ruoholahdentori 6, 00180 Helsinki.
Pakolliset kappalet:
W.A. Mozart: Käyrätorvikonsertto no. 3 1. osa kadenssin kanssa
Orkesteritehtävät ja lisätiedot koesoitosta löytyvät osoitteesta bit.ly/kaarti-torvi24
Tarvittaessa järjestetään toinen koesoitto hakuajan päätyttyä myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana Helsingin konservatorion salissa os. Ruoholahdentori 6, 00180 Helsinki.
- tutkitusti hyvän työilmapiirin
- mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
- etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
- joustavia työaikamuotoja
- vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
- liikuntamahdollisuuksia työajalla
- virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
- tuetun työpaikkaruokailun
- työterveyshuollon palvelut
Markus Virtala p. 0299 422 802
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu
Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 12 500 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Kaartin soittokunta, Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ammattiorkesteri, aloitti toimintansa vuonna 1819. Nykyisin soittokunta on Puolustusvoimien edustussoittokunta, joka esiintyy Puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi valtiollisissa edustustilaisuuksissa kuten valtiovierailuilla ja Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Soittokunta esiintyy säännöllisesti myös ulkomailla.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Helsinki
Muut tehtävän tiedot
Hakijasta voidaan tämän suostumuksella tehdä turvallisuusselvitys (perusmuotoinen turvallisuusselvitys, turvallisuusselvityslaki 19 §).
Nimityspäätös edellyttää nimitettävän suostumusta huumausainetestaukseen (Valtion virkamieslaki 8 b §). Testaus suoritetaan työhöntulotarkastuksen yhteydessä koeaikana.
Tehtävässä noudatetaan virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
Kyseessä on määräaikaisen aliupseerin (5v) virka.
Haluatko tietää tarkemmin, millaista on työ Puolustusvoimissa? Tutustu monipuolisiin tehtäviimme osoitteessa https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa