Skip to main content
Psykologi (Turun vankila)

Hakuaika päättyy 9.10.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Turun vankilassa haettavana psykologin virka 1.12.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Turun vankila on 255-paikkainen suljettu vankila, jonne sijoitetaan vankeusvankeja ensikertaisista elinkautisiin sekä lisäksi sakko- ja tutkintavankeja. Vankila sijaitsee n. 8 km päässä Turun keskustasta Saramäen kaupunginosassa. Turun vankilassa panostetaan turvallisuuden lisäksi vankien kuntouttavaan toimintaan muun muassa toteuttamalla päihdekuntoutusta, erilaisia kursseja rikoksettomaan elämään motivoimiseksi. Lisäksi Turun vankilassa järjestetään vangeille työtoimintaa sekä koulutusta. Turun vankilan moniammatillisessa työyhteisössä työskentelee n. 195 henkilöä eri ammattiryhmissä.

Psykologin työtehtävän tarkoitus Rikosseuraamuslaitoksessa liittyy vankien uusintarikollisuuteen vaikuttamiseen ja muutostyöskentelyyn. Psykologin tehtävänä on vankien psyykkisen hyvinvoinnin ja kuntoutumisen tukeminen sekä psykologisen tiedon esille tuominen ja hyödyntäminen työyhteisössä ja organisaatiossa.

Psykologin tehtäviin kuuluu sekä yksilöllinen että ryhmämuotoinen asiakastyö. Yksilöllinen motivointi- ja muutostyöskentely, rikoksen uusimisriskiin vaikuttava työ, psyykkisen hyvinvoinnin ja kuntoutumisen tukeminen. Ryhmämuotoinen asiakastyö keskittyy uusintarikollisuuteen vaikuttamiseen ryhmämuotoisen, akkreditoidun ohjelmatyön sekä muun toimintakykyä ylläpitävän toiminnan kautta. Näiden lisäksi psykologi toimii laitoksen asiakastyöhön ja asiantuntijuuteen liittyvissä tehtävissä yhteistyössä eri henkilöstöryhmien kanssa sekä välittömän työyhteisön ulkopuolisten kuten vankiterveydenhuollon kanssa. Psykologin toimenkuvaan Rikosseuraamuslaitoksessa ei kuitenkaan kuulu vankien terveyden- tai mielenterveyshuollon psykologin tehtävä.

Kelpoisuusvaatimuksena psykologin virkaan on ylempi korkeakoulututkinto (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 7 §). Kelpoisuusvaatimuksena psykologin virkaan on oikeus toimia terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitettuna laillistettuna psykologina.

Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 8 §).

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

    Rikosseuraamuslaitoksen ja yksikön tavoitteet, arvot ja strategia herättävät sinussa mielenkiintoa ja olet valmis sitoutumaan niihin. Omaat erinomaiset vuorovaikutus- sekä yhteistyötaidot ja kyvyn asettua vastavuoroiseen vuorovaikutukseen. Omaat myös taidon välittää psykologista tietoa ja asiantuntemusta muiden ammattikuntien edustajille. Hakijalle katsotaan eduksi sujuva englannin kielentaito, myös muu monipuolinen kielitaito luetaan eduksi.

    Vankilapsykologin työssä tarvitaan psykologian perusteorioiden ja psykologin ammatillisten perustaitojen hyvää hallintaa. Psykologi tarvitsee työssään tietoa mm. ihmisen psyykkisestä rakenteesta ja sen kehityksestä, psyykkisistä häiriöistä, muutostyöskentelystä ja eri interventiomenetelmistä, tietoa vuorovaikutusprosesseista ja ryhmäilmiöistä sekä organisaatiopsykologista tietoa. Vankilapsykologin työssä erityisen tärkeää on myös tieto uusintarikollisuudesta ja siihen vaikuttamisesta, sekä perehtyneisyys rikollisen ja poikkeavan käyttäytymisen psykologiaan ja teorioihin. Odotamme hakijalta myös valmiutta sekä yksilö- että ryhmämuotoisten interventioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen.

    Me Rikosseuraamuslaitoksessa tarjoamme sinulle aidosti merkityksellisen ja kehittyvän työn luotettavan työnantajan palveluksessa, hyvää vuorovaikutusta sekä työkavereita, joita on ilo tuntea. Tarjoamme lisäksi sinulle kannustavan ja tasa-arvoisen ilmapiirin, joustavuutta sekä tasapainoa työn ja muun elämän välillä. Meillä on käytössä myös laaja työterveyshuolto sekä liikunta-/kulttuuri-/hyvinvointi-/työmatkaetu.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Heidi Urjanheimo, apulaisjohtaja, P. 050 549 0321

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Rikosseuraamuslaitos kirjaamo

    Opastinsilta 12 C
    00520 Helsinki

  • Me Rikosseuraamuslaitoksessa teemme vaikuttavaa työtä uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi. Ydintehtävämme on yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano sekä tutkintavankeuden toimeenpano. Meille tärkeitä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus. Toimimme oikeusministeriön hallinnonalalla ja olemme osa rikosoikeudellista ketjua.

    Rikosseuraamuslaitos on valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimialueena on koko maa. Rikosseuraamuslaitos koostuu neljästä vastuualueesta, joita ovat kehittäminen ja ohjaus, asiakasprosessit, hallinto- ja tukipalvelut sekä operatiivinen toiminta. Lisäksi virastossa on johdon tuen yksikkö.

    Operatiivisesta toiminnasta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu seitsemän rikosseuraamuskeskusta, jotka koostuvat alueittain vankiloista ja yhdyskuntaseuraamustoimistoista.

    Turku

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Turun vankila
    Mathilda Wreden katu 1
    20380 Turku
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Liukuva virastotyöaika.
    • Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy vaativuustason 15 mukaisesti, josta maksettava palkka on 4088,36 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella määräytyvää palkanosaa enintään 38 % ja kokemusosaa enintään 12 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Aloittavan henkilön kokonaispalkka on osaamisesta ja kokemuksesta riippuen n. 4411-4870 euroa/kk.
    Rikosseuraamuslaitos2511325.9.2026 klo 10:30 - 9.10.2026 klo 16:00VakinainenVirkasuhde1.12.2026 tai sopimuksen mukaanEi etätyömahdollisuutta14411-4870 €/kk Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Rikosseuraamuslaitos2511325.9.2026 klo 10:30 - 9.10.2026 klo 16:00VakinainenVirkasuhde1.12.2026 tai sopimuksen mukaanEi etätyömahdollisuutta14411-4870 €/kk