Skip to main content
Maaseutuviestinnän koordinaattori

Hakuaika päättyy 26.8.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus hakee maaseutuviestinnän koordinaattoria ajalle 1.10.2026 - 30.7.2027.

Maaseutuviestinnän koordinaattori johtaa ja organisoi Suomen CAP suunnitelman viestintäverkoston (EU:n yhteinen maatalouspolitiikka) alueellista viestintää ja markkinointia elinvoimakeskuksen, alueen Leader-ryhmien ja kuntien maataloushallinnon yhteistoiminta-alueiden yhteistyönä.

Tehtävä sijoittuu Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen maaseutu- ja ympäristöosastolle. Tehtävän sijoituspaikka on Seinäjoki.

Koordinaattorin pääasiallisiin tehtäviin kuuluu vastata alueen CAP- viestinnästä ja sen kokonaisuuden koordinoinnista Leader-ryhmien, kuntien maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueiden sekä elinvoimakeskuksen kanssa. Koordinaattori vastaa alueellisen viestinnän toteuttamisesta ja kehittämisestä. Koordinaattori toteuttaa monikanavaista viestintää ja järjestää tapahtumia ja koulutustilaisuuksia yhdessä alueellisen verkoston kanssa. Koordinaattori luo ja vankistaa omalta osaltaan toimijoiden verkostoa. Lisäksi tehtävään kuuluu räätälöidä valtakunnallista viestintää vastaamaan alueen erityispiirteitä.

Tehtävän tavoitteena on antaa monipuolinen kuva CAP-suunnitelman toteuttamismahdollisuuksista sekä aktivoida asiakkaita hyödyntämään rahoitusmahdollisuuksia. Koordinaattorin työllä on keskeinen rooli CAP-suunnitelman toteuttamisen ja sen vaikuttavuuden viestimisessä. Koordinaattori edistää rahastojen välistä yhteistyötä ja osallistuu eri rahastojen alueelliseen viestintään CAP-viestinnän osalta.

Koordinaattori työskentelee elinvoimakeskuksessa osana maaseutu- ja valvonta -yksikön asiantuntijatyöyhteisöä ja kiinteässä yhteistyössä elinvoimakeskuksen viestinnän, alueen Leader-ryhmien ja kuntien maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueiden kanssa.

Maaseutuviestinnän koordinaattori toimii myös valtakunnallisessa CAP-viestintäverkostossa, jossa hän oman alueen edustajana valtakunnallisen viestinnän kehittämiseen.

Tehtävään sisältyy matkustamista Suomessa.

http://www.elinvoimakeskus.fi/etela-pohjanmaa

Tehtävän tuloksellinen hoitaminen onnistuu parhaiten, jos hakijalla on eduksi luettava, soveltuva korkeakoulututkinto. Tehtävän hoitaminen edellyttää strategista ajattelua ja näkemyksellisyyttä verkosto- ja viestintätyöhön.
Tehtävässä vaaditaan ymmärrystä ja osaamista viestinnän tuloksellisuudesta sekä vahvaa ja ajantasaista osaamista viestinnän monikanavaisesta toteutuksesta. Tehtävässä vaaditaan eri viestintävälineiden- ja ohjelmistojen laaja-alaista osaamista ja viestinnän sisällön tuottamista sosiaalisen median eri kanaville.

Odotamme käytännön kokemusta viestinnästä, verkostotyöstä sekä tietämystä aluekehittämisen toimintaympäristöstä. Yleisimpien perusohjelmistojen lisäksi tarvitaan viestintäohjelmistojen (mm; Adobe) hallintaa sekä verkkoviestinnän osaamista. Vastuu viestintäbudjetin käytöstä edellyttää myös hankintamenettelyjen perustuntemusta.

Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja sekä erinomaista kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa. Tehtävässä tarvitaan aloitekykyä, organisointikykyä sekä kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työntekoon. Arvostamme kokemusta ohjelmallisen kehittämis- ja viranomaistyön viestinnästä.  

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP), maaseutuelinkeinojen sekä aluekehittämisen toimintaympäristön monialainen tuntemus on eduksi tehtävän menestykselliselle hoitamiselle.

Henkilöä valittaessa arvostamme oma-aloitteisuutta, pitkäjänteisyyttä, tarkkaa ja huolellista työotetta, kehityshakuisuutta, joustavuutta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä halua ja kykyä verkostoissa toimimiseen.     

Tehtävässä tarvitaan suomen kielen selkeää suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa. Muu kielitaito luetaan hakijalle eduksi.     

Työnantajan tukema lounas-, kulttuuri-, hieronta ja liikuntaetu. Laaja työterveyshuolto.

Ritva Rintapukka, yksikön päällikkö
ritva.rintapukka@elinvoimakeskus.fi, p. 0295 027 619

Camilla Juntunen, valmius- ja viestintäpäällikkö, camilla.juntunen@elinvoimakeskus.fi, p. 0295 027973

Timo Takala, osastopäällikkö,
timo.takala@elinvoimakeskus.fi, p. 0295 027 708  

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

KEHA kirjaamo

PL 10, 00073 KEHA-keskus

  • Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus aloitti toimintansa 1.1.2026 yhtenä kymmenestä alueellisesta elinvoimakeskuksesta. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta.

    Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa Etelä-Pohjanmaalla elinkeinoihin, työllisyyteen, maaseutuun ja maahanmuuttoon liittyviä tehtäviä. Ympäristötehtäviä sekä maanteiden pidon tehtäviä eli tienpidon hankkeiden ja kunnossapidon suunnittelua hoidamme Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

    Seinäjoki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Seinäjoki
    Alvar Aallon katu 5
    60100 Seinäjoki
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Huomioithan, että Valtiolle.fi -järjestelmässä täytettävälle hakemukselle ei ole tässä rekrytointiprosessissa mahdollista lisätä liitteitä (kuten cv tai hakemuskirje). Huolehdithan siitä, että hakulomakkeellasi on täytettynä kaikki hakuprosessissa merkitykselliseksi katsomasi tieto.   

      Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Etätyömahdollisuus sopimuksen ja viraston etätyölinjausten mukaan.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
    • Määräaikaisuuden lisätietoja: Sijaisuus, tehtävän palkkaus CAP teknisestä avusta.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Liukuva työaika
    • Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa enintään 4 kk:n koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Elinvoimakeskuksissa ja KEHA-keskuksessa on käytössä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle E9 3442,02 euroa/kk). Henkilökohtaisen palkanosan määrä on 5 - 45 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Tyypillinen uuden henkilön suoriutumiseen perustuva palkanosa on 5 - 14,5% vaativuuteen perustuvasta palkanosasta.
    Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus2411310.8.2026 klo 14:28 - 26.8.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.10.2026 tai sop.mukaan - 30.7.2027Mahdollisuus työskennellä etänä1Tehtäväkohtainen palkka 3442,09 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtainen suoriutumisosa max 45 %. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus2411310.8.2026 klo 14:28 - 26.8.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.10.2026 tai sop.mukaan - 30.7.2027Mahdollisuus työskennellä etänä1Tehtäväkohtainen palkka 3442,09 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtainen suoriutumisosa max 45 %.