Skip to main content
Luonnonhoidon asiantuntija

Hakuaika päättyy 5.8.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksessa on haettavana luonnonhoidon asiantuntijan virkasuhde.

Tehtävän tavoitteena on HELMI-elinympäristöohjelman toimeenpanoon liittyen edistää purojen ja lähteiden tilaa Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen alueella. Luonnonhoidon asiantuntijan tehtäviin kuuluu pienvesi- ja rantaluontoa koskevien kunnostuskohteiden selvittäminen ja kohteiden priorisointi sekä tähän liittyvä maanomistaja- ja sidosryhmäyhteistyö. Asiantuntija vastaa myös kohteiden kunnostussuunnitelmien ja kunnostustoimien laadinnasta tai niiden kilpailutuksesta ja tilaamisesta mukaan lukien hankintaprosessiin liittyvien asiankirjojen laadinta. Tehtävään sisältyy myös olemassa olevan ohjeistuksen keräämistä ja kehittämistä sekä suunnittelijoiden ja toteuttajien ohjausta. Tehtävä käsittää kunnostussuunnitelmien viennin luonnonsuojelun ULJAS-tietojärjestelmään sekä vastuun aiheeseen liittyvästä tiedottamisesta.

Tehtävän sijoituspaikka on Vaasa, Seinäjoki tai Kokkola.

Tehtävän menestyksellisessä hoitamisessa on eduksi, mikäli hakijalla on tehtävän hoitoon soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä työn tai opiskelujen kautta hankittua osaamista purojen ja lähteiden biologiasta sekä kunnostus- ja hoitomenetelmistä.
Tehtävän hoitamisessa tarvitaan hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, hyvää kirjallista esitystaitoa, paikkatietoosaamista sekä valmiuksia liikkua maastossa.
Tehtävän hoidossa hyödyksi ovat oma-aloitteisuus, organisointikyky, yhteistyötaidot, työssäoppimiskyky ja rohkeus työskennellä itsenäisesti.

Luemme eduksi:
Arvostamme kokemusta luonnonsuojelun Uljas -tietojärjestelmän käytöstä, vesi- ja luonnonsuojelulainsäädännön osaamista sekä luonnosuojeluhallinnon tuntemusta.

Työssä tarvittava kielitaito:
Suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Hyvä ruotsin kielen taito luetaan eduksi.

Työnantajan tukema lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetu.
Laaja työterveyshuolto.

Yksikön päällikkö Leena Rinkineva-Kantola
leena.rinkineva-kantola@elinvoimakeskus.fi
p. 0295 027 920

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

KEHA kirjaamo

PL 10, 00073 KEHA-keskus

  • Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus aloitti toimintansa 1.1.2026 yhtenä kymmenestä alueellisesta elinvoimakeskuksesta. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta.

    Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa Etelä-Pohjanmaalla elinkeinoihin, työllisyyteen, maaseutuun ja maahanmuuttoon liittyviä tehtäviä. Ympäristötehtäviä sekä maanteiden pidon tehtäviä eli tienpidon hankkeiden ja kunnossapidon suunnittelua hoidamme Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

    Seinäjoki, Vaasa, Kokkola

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Seinäjoki
    Alvar Aallon katu 5
    60100 Seinäjoki
    Avaa Google Mapsissa
  • Vaasa
    Wolffintie 35 B
    65100 Vaasa
    Avaa Google Mapsissa
  • Kokkola
    Pitkänsillankatu 15
    67100 Kokkola
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Huomioithan, että Valtiolle.fi -järjestelmässä täytettävälle hakemukselle ei ole tässä rekrytointiprosessissa mahdollista lisätä liitteitä (kuten cv tai hakemuskirje). Huolehdithan siitä, että hakulomakkeellasi on täytettynä kaikki hakuprosessissa merkitykselliseksi katsomasi tieto.   

      Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Mahdollisuus etätyöhön sopimuksen mukaan
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Määräaikaisuuden lisätietoja: Määräaikainen tehtävä, tehtävää voidaan jatkaa määrärahojen puitteissa.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Liukuva työaika
    • Koeaika: Voidaan soveltaa enintään 6 kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Elinvoimakeskuksessa on käytössä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä. Henkilökohtaisen palkanosan määrä on 5 - 45% tehtäväkohtaisesta palkasta. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle E09 (3442,02 euroa). Tyypillinen uuden henkilön suoriutumiseen perustuva palkanosa on 5 % - 17,5 % vaativuuteen perustuvasta palkanosasta.
    Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus236662.7.2026 klo 10:45 - 5.8.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.12.2026 - 31.1.2028Mahdollisuus työskennellä etänä1Tehtäväkohtainen palkka 3442,02 euroa/kk, jonka lisäksi henkilökohtainen suoritusosa max. 45 %. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus236662.7.2026 klo 10:45 - 5.8.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.12.2026 - 31.1.2028Mahdollisuus työskennellä etänä1Tehtäväkohtainen palkka 3442,02 euroa/kk, jonka lisäksi henkilökohtainen suoritusosa max. 45 %.