Hakuaika päättyy 16.2.2026 klo 16:15
STUKissa on vuosittain avoinna useita eri alojen korkeakouluharjoittelupaikkoja. Hae meille, jos olet kiinnostunut merkityksellisestä työstä ja mielenkiintoisista, vaativistakin tehtävistä, joissa pääset kasvattamaan osaamistasi.
STUK tekee ydinvoimalaitosten ympäristön radioaktiivisuusvalvontaa ja siihen liittyvää ympäristönäytteenottoa. Harjoittelijan työtehtävät muodostuvat valvontaohjelmien mukaisista monipuolisista ympäristönäytteenotoista sekä näytteiden esikäsittelystä. Harjoittelussa tutustut monipuolisesti ympäristönäytteenottoon ja kartutat kokemusta merialueilla veneilystä.
Tehtävässä ei laissa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Tehtävä sopii erityisesti 1.–3. vuosikurssin ympäristöalan ammattikorkeakoulu tai yliopisto-opiskelijalle, jolla mahdollisesti on jo perustietoja ympäristönäytteenotosta ja joka nauttii luonnossa sekä vesillä liikkumisesta.
Työ on pääsääntöisesti parityöskentelyä sisältäen runsaasti myös pakettiautolla (B-luokka) ajamista.
Ympäristönäytteenottoa voidaan tehdä myös sukeltamalla, joten aiemmin hankittu laitesukelluspätevyys ja valmius suorittaa näytesukelluksia voidaan katsoa hakijalle eduksi. Mahdollisiin sukellustehtäviin vaaditaan laitesukelluskortti. Sukelluskortti tulee olla hankittuna ennen harjoittelun alkamista. Korttia ei voi suorittaa STUKissa.
Harjoittelijalta odotamme:
• ympäristöalan opiskelupaikka
• B-ajokortti
• erinomainen suomen kielen taito
• mahdollisuus työskennellä harjoittelujakson ajan arkipäivisin (ma-pe) työmatkoilla ydinvoimalaitos-paikkakunnilla
Hakijan tulee olla opiskelija
- Ajokortti: Henkilöauto B
STUKissa osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö on onnistuneen toiminnan lähtökohta. Panostamme osaamisen kehittämiseen ja tuemme työhyvinvointia mm. kattavan työterveyshuollon ja joustavien työaikojen avulla.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Virkaan tai tehtävään nimittäminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella huumausainetestaus.
Mikäli sinulla on tehtävään liittyen lisäkysymyksiä, niin olethan yhteydessä. Muista kuitenkin välttää kertomasta itsestäsi tunnistettavia tietoja anonyymiyden säilymiseksi.
Mikko Teräväinen
Apulaistarkastaja
p. 040 5695 227
Arto Tahvanainen
Apulaistarkastaja
p. 050 337 6230
Kaisa Vaaramaa
Laboratorionjohtaja
p. 09 759 88 521
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Säteilyturvakeskuksen kirjaamo
Jokiniemenkuja 1
01370 Vantaa
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen ja asiantuntijalaitos, jonka palveluksessa työskentelee reilut 300 eri alojen asiantuntijaa. STUKin toiminnan tarkoitus on edistää ja valvoa säteilyturvallisuutta ja ydinenergian käytön turvallisuutta. Toimimme arvojemme mukaisesti: avoimesti, rohkeasti, arvostavasti ja yhteistyössä. Olemassaolomme perusta on hyvinvoiva virasto. Pidämme huolta onnellisesta työyhteisöstä, korkeasta ammattitaidosta, vahvasta luottamuksesta ja kestävästä taloudesta.
Mittaukset ja ympäristön säteilyvalvonta -osaston (VALO) tehtävänä on tuottaa säteilyyn liittyviä kalibrointi- ja mittauspalveluja, antaa etä- ja asiantuntijatukea kentällä tapahtuvissa säteilyn mittauksissa sekä valvoa ympäristön säteilyturvallisuutta valtakunnallisesti ja ydinvoimalaitosten ympäristössä.
Mittaus ja analyysit -laboratorio (MIT) tarjoaa monipuolisesti radioaktiivisuusmittauksia, alkuainemäärityksiä ICP-MS-menetelmällä, ihmisten radioaktiivisuusmittauksia sekä ympäristönäytteiden ottoa myös STUKin ulkopuolisille asiakkaille. Laboratorio ylläpitää ja kehittää laboratoriotoimintaan liittyvää laatujärjestelmää. Laboratorio on akkreditoitu ISO 17025 -standardin mukaan.
Vantaa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Jokiniemenkuja 1
01370 Vantaa
-
Lisätietoja:
Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Jokiniemessä, mutta työn luonteen vuoksi matkapäiviä on huomattavan paljon. Työtehtäviä ei ole mahdollista suorittaa etänä. Palvelussuhde muodostuu kahdesta noin kahden kuukauden jaksosta (touko-kesäkuu ja elo-syyskuu) ja sen ajankohdissa on hieman neuvotteluvaraa.
Toteutamme rekrytoinnin anonyymisti edistääksemme tasa-arvoista ja yhdenmukaista rekrytointia. Anonyymissä rekrytoinnissa hakemuksia käsitellään ilman tietoa hakijan nimestä, iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta, paikkakunnasta tai äidinkielestä siihen saakka, kunnes päätös haastatteluun kutsuttavista on tehty. Tämän vuoksi toivomme hakemukset sähköisesti Valtiolle.fi-järjestelmän kautta ja pyydämme välttämään henkilötietojen kirjaamista avoimiin tekstikenttiin. - Tehtävän taso: Harjoittelija
- Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Koeaika: Tehtävässä noudatetaan virkamieslain 10§ mukaista koeaikaa.
- Palkkatiedot: Korkeakouluharjoittelijan palkkaus määräytyy suoritettujen opintopisteiden mukaan 1786,26-2452,30 €/kk.