Hakuaika päättyy 10.8.2026 klo 16:15
Nämä tehtävät liittyvät hallituksen tavoitteeseen palkata vuoden 2026 aikana 500 nuorta uusiin määräaikaisiin palvelussuhteisiin. Tehtävät on tarkoitettu erityisesti ensimmäistä työpaikkaa valtiolta hakeville 18–25-vuotiaille henkilöille.
Meillä pääset tekemään työtä, jolla on merkitystä ihmisille, yhteisöille ja yhteiskunnalle pitkälle tulevaisuuteen. Jos haluat kasvattaa osaamistasi tehden merkityksellistä työtä, hae mukaan ja tule rakentamaan uutta virastoa kanssamme!
Lupa- ja valvontaviraston varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin osasto hakee kolmea korkeakouluharjoittelijaa työskentelemään osaston lupa-, valvonta- ja valtionavustus- sekä tiedontuotannon tehtävissä.
Varhaiskasvatuksen ryhmän harjoittelija osallistuu varhaiskasvatuksen valvonta- ja kanteluasioiden valmistelutehtäviin sekä ohjaustilaisuuksien järjestelyihin. Työskentelypaikkakunta on Turku.
Opetuksen tai oikeusturvan ryhmän harjoittelija osallistuu koulutuksen kantelu-, valvonta- ja oikaisuvaatimusten valmistelutehtäviin sekä mahdollisesti hautaustoimen valvonta-, lupa- ja kiinteistörekisterivalvonnan valmistelutehtäviin.
Työskentelypaikkakunta on Turku tai Joensuu.
Liikuntatoimen ryhmän harjoittelija osallistuu liikuntaryhmän valtionavustusten valmistelutehtäviin, toimii hallinnollisena tukena sekä osallistuu erilaisiin selvitystehtäviin, kuten tausta- ja tutkimusselvitysten kokoamiseen. Työskentelypaikkakunta on Helsinki, Jyväskylä tai Oulu.
Harjoittelun kesto on enintään 3kk ja sen tulee sijoittua aikavälille 1.9.-31.12.2026. Tarkempi suoritusajankohta on sovittavissa.
Ei säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Hakijoilta odotamme soveltuvia korkeakouluopintoja, esim. oikeustiede, hallintotiede, yhteiskuntatiede (esim. valtio-oppi, julkisoikeus), kasvatustiede ja sosiaalitiede (sosionomi). Kesken olevat opinnot soveltuvalla alalla riittävät.
Tehtävässä tarvitaan itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta, yhteistyökykyä ja hyviä tiedonhakutaitoja.
Odotamme lisäksi järjestelmällisyyttä ja hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Tehtävässä tarvitaan erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa
Tehtävät on tarkoitettu erityisesti ensimmäistä työpaikkaa valtiolta hakeville 18–25-vuotiaille henkilöille.
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: Erinomainen
Meillä on innostava ja osaava työyhteisö, joka kannustaa sinua kehittymään ja kasvattamaan osaamistasi. Lisäksi tarjoamme joustavat työajat, jotka mahdollistavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Meillä on etätyömahdollisuus, kattavat työterveyspalvelut ja lounasetu.
Yksikön päällikkö Noora Lohi 6.7.-10.7.
noora.lohi@lvv.fi p. 029 5255601
Yksikö päällikkö Kaisa Post 13.-24.7.2026
kaisa.post@lvv.fi, p. 029 525571
Yksikön päällikkö Esa Kaunisto 27.7.2026 lähtien
esa.kaunisto@lvv.fi, p. 029 5255275
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Lupa- ja valvontaviraston kirjaamo
PL 20, 13035 LVV
kirjaamo@lvv.fi
Lupa- ja valvontavirasto on uusi valtion virasto, joka aloitti toimintansa 1.1.2026. Virastolla on valtakunnallinen toimivalta – näin varmistamme yhdenmukaiset lupa- ja valvontakäytännöt eri puolilla Suomea. Meillä pääset osallistumaan uuden viraston rakentamiseen.
Tehtävämme koskevat sosiaali- ja terveysalaa, ympäristöasioita, työsuojelua, pelastustoimea, varautumista, koulutusta, kulttuuria ja varhaiskasvatusta sekä yritystoimintaa tietyillä aloilla.
Lupa- ja valvontavirastolla on toimipaikka 18 paikkakunnalla. Toimimme tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden valtionhallinnon viranomaisten sekä kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja lukuisten muiden sidosryhmien kanssa.
Meillä saat mahdollisuuden työskennellä aidosti yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä osana 2000 henkilön työyhteisöä. Tuemme osaamisesi kehittämistä – meillä pääset vahvistamaan asiantuntijuuttasi. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Lupa- ja valvontavirastoon on koottu kaikki Valviran tehtävät, suurin osa aluehallintovirastojen tehtävistä sekä pääosa ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen tehtävistä.
Edistämme ja turvaamme sivistyksellisten ja kulttuuristen perusoikeuksien toteutumista kaikissa elämäntilanteissa. Hoidamme virastolle säädettyjä varhaiskasvatuksen, opetuksen, kirjasto-, liikunta- ja nuorisoalan sekä hautaustoimilain mukaisia tehtäviä. Toimimme laillisuusvalvojana varhaiskasvatuksen, koulutuksen kulttuuritoimen oikeusturva-asioissa. Myönnämme valtionavustuksia ja järjestämme kirjasto-, liikunta- ja nuorisoalan ammattilaisille täydennyskoulutusta. Lisäksi arvioimme kuntien peruspalvelujen toteutumista ja tuemme sivistystoimen valmiussuunnittelua.
Turku, Oulu, Joensuu, Jyväskylä
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Kulttuurikuja 1
20800 Turku
Avaa Google Mapsissa
Linnankatu 1-3
90100 Oulu
Avaa Google Mapsissa
Kauppakatu 40
80100 Joensuu
Avaa Google Mapsissa
Vapaudenkatu 58
40100 Jyväskylä
Avaa Google Mapsissa
-
Lisätietoja:
Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Huomioithan, että hakemukset ja niiden liitteet ovat julkisia asiakirjoja.
Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten haethan tehtävää mahdollisimman pian. - Tehtävän taso: Harjoittelija
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Voimme tehdä Lupa- ja valvontavirastossa etätöitä laajasti, jos se onnistuu omien työtehtävien kannalta. Työtehtävien vaatiessa teemme työtä kuitenkin virkapaikalla.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Palkkatiedot: Palkkaus on 1630 euroa kuukaudessa ja 1.10.2026 lähtien palkkaa korotetaan yleiskorotuksella (2,1 %), jolloin palkkaus on 1664,23 euroa kuukaudessa.