Skip to main content
Johtava asiantuntija (ICT-palvelupiste)

Deadline for applications 20.11.2026 at 16:15

Apply for jobAdd to favourites

Me Digi- ja väestötietovirastossa olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijöitä. Rakennamme yli 800 työkaverin kanssa sujuvaa Suomea, jossa arjen asiat hoituvat helposti ja turvallisesti.

Johtavana asiantuntijana vastaat Digi- ja väestötietoviraston ICT-palvelupisteen toiminnallisesta ohjaamisesta, koordinoinnista ja kehittämisestä. Toimit myös Palvelupisteen tehtäväalueen keskeisenä asiantuntijana. Yhteensovitat Palvelupisteessä tehtävää työtä, tuet tehtävien organisointia ja priorisointia sekä seuraat tavoitteiden ja palvelutasojen toteutumista. Ohjaat myös asiantuntijoita yhteisten toimintatapojen, osaamisen, yhteistyön ja tavoitteiden näkökulmasta. Johtavan asiantuntijan tehtävään ei kuulu hallinnollista esihenkilöroolia.

Vastaat Palvelupisteen toimintamallien, prosessien, ohjeiden ja työvälineiden kehittämisestä sekä osallistut ICT-palvelujen ympärivuorokautisen tuen, varallaolon ja jatkuvien palvelujen toimintamallien kehittämiseen ja yhteensovittamiseen. Osallistut myös itse viraston kriittisten palvelujen ja tuotteiden varallaoloon.

Toimit yhteistyössä viraston eri toimintojen, ICT-palvelujen käyttäjien, palveluntuottajien ja muiden kumppaneiden kanssa. Tehtävääsi kuuluu myös Palvelupisteeseen liittyvää toimittaja- ja sopimushallintaa sekä toiminnan tavoitteita, resursointia, taloutta ja riskejä koskevaa valmistelua.

Tehtävä on paikkakuntariippumaton. Tehtävän sijoituspaikkakunta sovitaan tehtävään valittavan henkilön kanssa. Johtavan asiantuntijan tehtävät edellyttävät kuitenkin myös säännöllistä läsnäoloa Digi- ja väestötietoviraston Helsingin toimipaikassa.

Kehitämme ja digitalisoimme palveluitamme sekä prosessejamme aktiivisesti. Myös tehtävämme ja työskentelytapamme ovat jatkuvassa muutoksessa. Meillä pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja odotammekin kaikilta Digi- ja väestötietovirastossa työskenteleviltä valmiutta työskennellä muuttuvassa toimintaympäristössä.

https://dvv.fi/meille-toihin

Ei säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

    Odotamme sinulta kokemusta ja näyttöjä ICT-palvelutuotannon, palvelupisteen, käyttäjätuen tai muun vastaavan palvelukokonaisuuden koordinoinnista, ohjaamisesta ja kehittämisestä. Odotamme sinulta myös kokemusta asiantuntijoiden työn ja yhteisten toimintatapojen yhteensovittamisesta, ICT-palvelunhallinnan prosesseista, toiminnan tavoitteiden ja palvelutasojen seurannasta sekä yhteistyöstä palveluntuottajien ja muiden sidosryhmien kanssa.

    Johtavan asiantuntijan tehtävässä tarvitaan itsenäistä ja ratkaisukeskeistä työotetta, hyvää organisointi- ja priorisointikykyä, laajojen kokonaisuuksien hallintaa sekä vahvoja yhteistyö-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Sinulla tulee myös olla kykyä ohjata asiantuntijatyötä osallistavasti ja rakentavasti omassa roolissasi. Olet myös motivoitunut viemään asioita tavoitteellisesti eteenpäin yhdessä muiden kanssa.

    Odottamamme työkokemuksen ja osaamisen lisäksi parhaat valmiudet tehtävään antaa soveltuva korkeakoulututkinto tai muutoin hankitut vastaavat tiedot ja taidot.

    Eduksi voidaan lukea kokemus ympärivuorokautisesta ICT-palvelutuotannosta, varallaolosta, häiriöhallinnasta, kriittisten palvelujen jatkuvuuden hallinnasta, ITIL-viitekehyksestä, SOC-toiminnasta, toimittaja- ja sopimushallinnasta sekä toimintatapojen muutosten käytäntöön viemisestä.

    • Englanti
      • Speaking: Hyvä
      • Writing: Hyvä
      • Understanding: Hyvä
    • Ruotsi
      • Speaking: Tyydyttävä
      • Writing: Tyydyttävä
      • Understanding: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Speaking: Erinomainen
      • Writing: Erinomainen
      • Understanding: Erinomainen

    Huolehdimme henkilöstön työhyvinvoinnista mm. tarjoamalla ergonomiaa tukevat työvälineet, joustavat työajat, mahdollisuuden etätyöskentelyyn, liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja lounasedun sekä kattavat työterveyshuollon palvelut.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Eero Konttaniemi
    kehitys- ja tietohallintojohtaja
    Puh. 029 553 5460. Tavoitettavissa 13.11. alkaen.

    We primarily request that applications be submitted electronically via the Valtiolle.fi service. However, you may also apply for this position by submitting your application to the registry office’s postal address. The ID number of the position applied for must be clearly stated both in the application and on the envelope. The application must be received by the end of the application period. Late applications will not be considered. Application documents will not be returned. Based on the information provided in the application documents, including education, work experience, and other relevant factors, applicants will be selected for interviews. Eligibility requirements will also be assessed with regard to the expected qualification.

    Digi- ja väestötietoviraston kirjaamo

    PL 123
    00521 Helsinki

  • Digi- ja väestötietovirastossa rakennamme sujuvaa Suomea. Kehitämme palveluita julkisille ja yksityisille organisaatioille, jotka varmistavat yhteiskunnan luotettavan toiminnan. Rakennamme rohkeasti turvallisia digiratkaisuja, jotta arjen asiointi olisi sujuvaa. Vastaamme yhteiskunnan digi-infrastruktuurin, kuten väestötietojärjestelmän, ylläpidosta. Työskentelemme inhimillisten asioiden parissa.

    Olemme mukana monissa ihmisen elämän vaiheissa, kuten muutoissa ja vihkimisissä. Rakkausvirastona tiedämme, että ihmisillä on elämää myös työpaikan ulkopuolella. Siksi joustamme ihmisten elämäntilanteiden mukaan.

    Me olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijä.

    Rakkausvirastona arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Meillä työskentelee eri ikäisiä ammattilaisia kymmenillä eri koulutuksilla. Toivomme jatkossakin työyhteisöön uusia työkavereita erilaisista taustoista.

    Helsinki, Rovaniemi, Lappeenranta, Joensuu, Tampere, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Jyväskylä, Turku, Vaasa

    You can work at one of our following locations

  • Helsinki
    Opastinsilta 12
    00520 Helsinki
    Open in Google Maps
  • Rovaniemi
    Hallituskatu 5C
    96100 Rovaniemi
    Open in Google Maps
  • Lappeenranta
    Villimiehenkatu 2 B
    53100 Lappeenranta
    Suomi
    Open in Google Maps
  • Joensuu
    Kauppakatu 40
    80100 Joensuu
    Open in Google Maps
  • Tampere
    Hatanpään valtatie 36
    33100 Tampere
    Open in Google Maps
  • Kuopio
    Kallanranta 11
    70100 Kuopio
    Open in Google Maps
  • Lahti
    Kirkkokatu 12 B
    15140 Lahti
    Open in Google Maps
  • Oulu
    Viestikatu 1
    90130 Oulu
    Open in Google Maps
  • Pori
    Yrjönkatu 6
    28100 Pori
    Suomi
    Open in Google Maps
  • Jyväskylä
    Vapaudenkatu 58
    40100 Jyväskylä
    Open in Google Maps
  • Turku
    Kulttuurikuja 1
    20800 Turku
    Open in Google Maps
  • Vaasa
    Wolffintie 35 B
    65200 Vaasa
    Open in Google Maps
  • Get to know the employer
    • More information: Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme hakijoita vastaamaan. Suosittelemme hakemuksen tekemistä Valtiolle.fi-työnhakupalvelun kautta, jotta varmistat kaikkien rekrytoinnissa tarvittavien tietojen antamisen.

      Digi- ja väestötietoviraston rekrytoinneissa voidaan käyttää soveltuvuusarviointia.
    • Level of position: Asiantuntijataso
    • Remote work: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
    • Description of the remote work: Työtehtävistä riippuen hybridityöskentely on Digi- ja väestötietovirastossa laajasti käytössä.
    • Position established: Virka on viraston yhteinen.
    • Working time format: Virastotyöaika
    • Trial period: Tehtävään voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
    • Remuneration information: Tehtävän vaativuustaso on 17, jolla tehtäväkohtainen palkka on 4968,82 €/kk. Digi- ja väestötietovirastossa palkkaus määräytyy tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa, jonka suuruus on 10–50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta (aloitusvaiheessa tyypillisesti 10–25 %).
    Digi- ja väestötietovirasto261265.11.2026 at 15:45 - 20.11.2026 at 16:15VakinainenVirkasuhde1.1.2027 tai sopimuksen mukaan.Kokoaikainen tai osittainen etätyö1Aloitusvaiheessa palkka on noin 5466-6211 €/kk. Apply for jobAdd to favourites
    Job summary Digi- ja väestötietovirasto261265.11.2026 at 15:45 - 20.11.2026 at 16:15VakinainenVirkasuhde1.1.2027 tai sopimuksen mukaan.Kokoaikainen tai osittainen etätyö1Aloitusvaiheessa palkka on noin 5466-6211 €/kk.