Hakuaika päättyy 2.1.2026 klo 16:15
Haemme henkilöstösuunnittelijaa Maavoimien esikuntaan Mikkeliin.
Toimit Maavoimien esikunnan henkilöstöasioiden asianhoitajana ja valmistelijana siviilihenkilöstön osalta vastaten laaja-alaisesti henkilöstöhallinnon erilaisista työtehtävistä. Keskeisimpiä vastuualueitasi ovat rekrytointi- ja henkilöstösuunnitteluprosessien kokonaisuus, tilannekuvan muodostaminen siviilihenkilöstön ja tehtävien osalta sekä siviilihenkilöstön palvelussuhdeasiat (mm. palkkaus, palkitseminen ja työkykyasiat). Lisäksi toimit esihenkilöiden tukena kaikissa siviilihenkilöstöä koskevissa asioissa. Osallistut myös henkilöstövoimavarojen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä työnantajakuvatyöhön oman vastuualueesi osalta.
Tehtävä sisältää 10-20 kotimaan matkapäivää vuodessa.
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa tutkintoa (esim. merkonomi, tradenomi AMK). Odotamme sinulta ajantasaista työkokemusta henkilöstösuunnittelun tehtävistä sekä erityisesti rekrytointiprosesseista. Tehtävässä tarvitaan henkilöstöasioiden hoitamiseen liittyvän lainsäädännön tuntemusta sekä kokemusta esihenkilöiden tukemisesta henkilöstöhallinnon tehtävissä. Lisäksi odotamme tuntemusta palvelussuhdeasioista.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme erittäin hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hyvää kirjallista ja suullista ilmaisukykyä. Lisäksi arvostamme itsenäistä, huolellista ja tarkkaa työotetta, kykyä työskennellä aikapaineen alla sekä asiakokonaisuuksien hallintaa.
Eduksi luemme osaamisen julkishallinnon rekrytointiprosesseista.
Tehtävässä tarvitaan englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa esim. haastattelutilanteissa.
Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm.
- tutkitusti hyvän työilmapiirin
- mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
- etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
- joustavia työaikamuotoja
- vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
- liikuntamahdollisuuksia työajalla
- virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
- tuetun työpaikkaruokailun
- työterveyshuollon palvelut
Virkaan tai tehtävään nimittäminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella huumausainetestaus.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Puolustusvoimien virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014).
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.
Hakuprosessin edetessä hakijoita saatetaan pyytää antamaan terveydestään sellaisia tietoja, joilla on merkitystä tehtävän hoidossa tai osallistumaan asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin (valtion virkamieslaki 8 b §).
Jukka Ihalainen p. 0299 800 (vaihde) (tavoitettavissa vk 51)
Maarit Jormakka p. 0299 800 (vaihde) (tavoitettavissa vk 51)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu
Puolustusvoimissa tehdään yhdessä työtä, jolla on tarkoitus. Meillä työskentelee noin 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Tarjoamme monipuolisia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä siviileille että sotilaille ja rakennamme työllämme turvallista Suomea. Toimimme arvojemme mukaisesti isänmaallisena, ammattitaitoisena, vastuullisena ja luotettavana työnantajana. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Maavoimat vastaa Suomen maa-alueen puolustamisesta. Maavoimat kouluttaa vuosittain noin 20 000 varusmiestä ja antaa virka-apua yli 400 kertaa. Maavoimiin kuuluu jalkaväki-, tykistö-, ilmatorjunta-, pioneeri-, viesti-, huolto- ja erikoisjoukkoja sekä helikopterijoukkoja.
Maavoimien esikunta vastaa maapuolustuksen johtamisesta normaalioloissa ja kriisiaikana, ohjaa asevelvollisten koulutusta ja hoitaa asevelvollisuusasioita Puolustusvoimissa. Esikunta johtaa pääosan Puolustusvoimien kriisinhallintaoperaatioista ja tekee tiivistä yhteistyötä muiden puolustushaarojen ja eri viranomaisten kanssa.
Maavoimien esikunnassa työskentelee noin 300 siviili- ja sotilashenkilöä monipuolisissa ja mielenkiintoisissa tehtävissä mukavassa ilmapiirissä.
https://maavoimat.fi/maavoimien-esikunta
https://puolustusvoimat.fi/tyo-ja-koulutus
https://pvrekry.fi
Mikkeli
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Mikkeli
-
Lisätietoja:
Meille tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on tärkeää ja toivomme monipuolisesti hakemuksia eri taustoista ja ikäryhmistä sekä eri sukupuolta olevilta henkilöiltä.
Lähetäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme sinua vastaamaan.
Kyseessä on Puolustusvoimien siviilivirka SIV-arviointijärjestelmä virka. - Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Etätyö on mahdollista työtehtävien salliessa, etätyöstä sovitaan erikseen esimiehen kanssa. Etätyöpäivien enimmäismäärä on 12 päivää kuukaudessa.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Jaksotyöaika
- Työaikamuodon selite: virastotyöaikaa vastaava työaika
- Koeaika: Tehtävässä noudatetaan valtion virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
- Palkkatiedot: Puolustusvoimissa on käytössä tehtävän vaativuuden arviointiin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka lisäksi maksetaan työssä menestymiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa. Tämä tehtävä sijoittuu vaativuusluokkaan SIV 9.