Skip to main content
Top menu
  • All Jobs
  • Erityisasiantuntija (viennin edistäminen)

    Hakuaika päättyy 2.6.2026 klo 16:15

    Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

    Haemme erityisasiantuntijaa Ruokaviraston vientijaostoon.

    Tehtävän pääasiallisena tavoitteena on vastata viranomaistoimin ja kansainvälisellä viranomaisyhteistyöllä suomalaisten elintarvikeketjun tuotteiden vientimahdollisuuksien avaamisesta EU:n ulkopuolelle sekä olemassa olevien vientilupien edellytysten täyttymisestä.

    Tehtävän vastuualueella on elintarvikkeiden sekä eläinten ja niistä sekä kasveista saatavien tuotteiden viennin edistäminen EU:n ulkopuolisiin maihin sekä tähän liittyvä neuvonta ja ohjaus. Tehtävään kuuluu vientioikeuksien ylläpitoon liittyvät viranomaistehtävät sekä uusien tuotteiden markkinoillepääsyn edistäminen ja vientivaatimusten selvittäminen.

    Tehtävän haltija vastaa omalla vastuualueellaan kansallisesta ja kansainvälisestä viranomaisyhteistyöstä, elintarvikevalvontaviranomaisten ohjauksesta, vientiauditointien ja tarvittavien tarkastusten suunnittelusta, järjestämisestä sekä suorittamisesta tarpeen mukaan, vientilupien ehtojen selvittämisestä ja tähän liittyvästä neuvonnasta ja ohjauksesta sekä sidosryhmä- ja asiakasyhteistyöstä ja näiden kehittämisestä.

    Tehtäviin sisältyy lisäksi mm. kouluttamista ja esiintymistilanteita niin suomeksi kuin englanniksi, sekä yhteistyötä median kanssa omiin ja jaoston tehtäviin liittyen. Lisäksi tehtäviin kuuluu eläintautivalmiuden ylläpito ja kehittäminen viennin kannalta.

    Tehtävä edellyttää valmiutta tarvittaessa matkustaa Suomessa ja ulkomailla. Tehtävään kuuluu vastuuhenkilönä tai asiantuntijana toimiminen Ruokaviraston sisäisissä ja ulkoisissa työryhmissä ja tiimeissä. Tehtävänkuvaa voidaan tarvittaessa muokata ja tarkentaa valitun henkilön kokemuksen ja osaamisalueiden perusteella.

    Tehtävä on sijoitettu Ruokaviraston Helsingin toimipisteeseen Viikkiin, elintarviketurvallisuusosaston vientijaostoon.

    Tehtävässä tarvitaan käytännössä soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa (esimerkiksi eläinlääketieteen lisensiaatti, elintarviketieteiden maisteri, elintarvikemikrobiologi tai vastaava). Tehtävän menestykselliseen hoitamiseen vahvan pohjan antaa elintarvikevalvontakentän ja elintarvikkeiden tuotannon sekä eläintautien tuntemus. Elintarvikkeiden vientiin ja siihen liittyvään viranomaistoimintaan liittyvä osaaminen ja kokemus voidaan lukea hakijalle eduksi. Elintarvikealaan liittyvä tarkastus- ja/tai auditointikokemus sekä kokemus raporttien ja selvitysten laatimisesta antaa hyvät edellytykset tehtävässä suoriutumiseen.

    Tehtävässä tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, kykyä omatoimisesti ja aktiivisesti hankkia ja analysoida tietoja ja luoda niiden pohjalta tarvittavia informatiivisia esityksiä ja raportteja myös englannin kielellä, sekä innovatiivista otetta vientivalvonnan ja elintarvikkeiden vientisektorin toimintamahdollisuuksien kehittämiseen. Hyvät organisointi- ja päätöksentekokyvyt sekä esiintymistaidot ovat välttämättömiä.

    Asiakaslähtöinen, ratkaisukeskeinen, aktiivinen ja kehittävä asenne edistävät tehtävän tavoitteiden saavuttamista. Vahva motivaatio alan kehittämiseen sekä hyvät taidot oman työn ohjaamiseen ja tiimissä toimimiseen vastuuhenkilönä tai tiimin jäsenenä ovat ratkaisevia tavoitteiden saavuttamiseksi.

    Tehtävässä tarvitaan erinomaista suomen kieltä. Lisäksi tehtävässä tarvitaan hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen

    Valtio on työnantajana vakaa ja turvallinen. Meillä voit järjestellä työsi joustavasti ja monipaikkaisesti etätyötä unohtamatta. Joustotyömallimme mahdollistaa työpäivän aloittamisen ja päättämisen sekä työn jaksottamisen sujuvasti työtilanteen mukaan. Tarjoamme sinulle liikunta- ja kulttuuriedun, tuetun lounasruokailun sekä kattavat työterveyshuollon palvelut ja valtion lomaedut. Työhyvinvoinnin ohella haluamme tukea osaamisesi kehittämistä.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Tanja Nurmi, jaostopäällikkö, vientijaosto, tanja.nurmi@ruokavirasto.fi, 050 505 1223 (vko 21)
    Annika Suokorpi, erityisasiantuntija, annika.suokorpi@ruokavirasto.fi, 050 346 5389 (vko 22)

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Ruokavirasto kirjaamo

    PL 100
    00027 Ruokavirasto
    kirjaamo@ruokavirasto.fi

    Ruokavirasto on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluva virasto, jonka tehtävänä on elintarvikkeiden ja maa- ja metsätalouden tuotantopanosten turvallisuuden ja laadun, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kasvinterveyden edistäminen, valvonta ja tutkimus sekä Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, unionin rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden toimeenpanotehtävät.

    Ruokaviraston toiminta kattaa koko maan. Ruokaviraston palveluksessa on lähes tuhat osaajaa useilla paikkakunnilla. Ruokaviraston päätoimipaikka on Seinäjoki.

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki, Viikki
    Mustialankatu 3
    00790 Helsinki
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Ruokavirastossa voit järjestellä työaikasi joustavasti.
    • Koeaika: Tehtävän täytössä voidaan soveltaa enintään kuuden kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy Ruokaviraston palkkausjärjestelmän vaativuustason 9 mukaisesti, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 4111,95 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Aloittavalla henkilöllä se on pääsääntöisesti 14-20 % välillä.
    Ruokavirasto2158818.5.2026 klo 10:33 - 2.6.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde29.6.2026 tai sopimuksen mukaan mahdollisimman pianMahdollisuus työskennellä etänä1Vaativuustaso 9 (4111,95 €/kk) + max. 50% henkilökohtainen lisä (aloittavalla pääsääntöisesti 14-20%) Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Ruokavirasto2158818.5.2026 klo 10:33 - 2.6.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde29.6.2026 tai sopimuksen mukaan mahdollisimman pianMahdollisuus työskennellä etänä1Vaativuustaso 9 (4111,95 €/kk) + max. 50% henkilökohtainen lisä (aloittavalla pääsääntöisesti 14-20%)