Hakuaika päättyy 23.9.2026 klo 16:15
Tule tekemään taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää kasvua. Työ- ja elinkeinoministeriössä on haettavana ministeriön yhteinen, energiaosastolle sijoitettu erityisasiantuntijan virka 1.11.2026 lukien, aloitus sopimuksen mukaan.
Erityisasiantuntija työskentelee energiaosastolla päästökauppa ja energiatehokkuus -ryhmässä. Tehtävät liittyvät päästökaupan, hiilirajamekanismin ja teknisten nielujen säädösvalmisteluun, EU-vaikuttamiseen, kansalliseen toimeenpanoon ja tuomioistuinkäsittelyihin. Tehtäväalaan kuuluu myös muita juridisia tehtäviä kuten päästökauppaan liittyvä yhteistyö Ahvenanmaan maakunnan kanssa.
Kelpoisuusvaatimuksena on työ- ja elinkeinoministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n mukaan viran edellyttämä tutkinto tai koulutus.
Parhaat valmiudet tehtävään antaa ylempi korkeakoulututkinto oikeustieteelliseltä alalta ja perehtyneisyys tehtäväalaan. Tehtävässä tarvitaan erinomaista suomen kielen ja tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä käytännössä osoitettua hyvää englannin kielen taitoa.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää
- hyviä tietoja päästökaupasta
- yleistuntemusta tehtäväalan lainsäädännön soveltamisalasta
- säädösvalmistelussa tarvittavaa osaamista
- energia-alan kansallisen ja EU-lainsäädännön tuntemusta
- EU-asioiden valmistelun tuntemusta
- kykyä itsenäiseen työskentelyyn
- analyyttista ajattelua ja tarkkuutta
- valmiutta osallistua kansainväliseen yhteistyöhön
- hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: -
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: -
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: -
TEM osana valtioneuvostoa on joustava ja mahdollistava työnantaja. Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista helpottavat työaikajoustot ja mahdollisuus etätyöhön. Tuemme henkilöstömme hyvinvointia ja jaksamista tarjoamalla kattavan työterveyshuollon ja liikunta- ja kulttuuriedun sekä kannustamme sinua jatkuvaan osaamisesi kehittämiseen.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen p. 0295 062 140
teollisuusneuvos Jaana Avolahti p. 0295 064 836
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamo
Työ- ja elinkeinoministeriö
PL 32
00023 Helsinki
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tehtävänä on luoda taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän kasvun edellytyksiä Suomeen. Mahdollistamme sääntelyllä, rahoituksella ja palveluilla osaavan työvoiman saatavuuden, hyvät työolot, yritysten menestyksen, markkinoiden toimivuuden ja siirtymisen ilmastoneutraaliin talouteen.
Työtämme ohjaavat arvomme avoimuudesta, vastuullisuudesta ja vaikuttavuudesta. Tuemme aktiivisesti henkilöstömme hyvinvointia ja työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista esimerkiksi työaikajoustoilla. Tarjoamme sinulle monipuolisen työympäristön, jossa voit kehittää omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi. Työyhteisömme on tasa-arvoinen ja yhdenvertainen, ja toivomme avoinna oleviin tehtäviimme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Työ- ja elinkeinoministeriö toimii energiapolitiikasta vastaavana viranomaisena ja ilmastopolitiikan kansallisen valmistelun ja toimeenpanon koordinoijana sekä yhteensovittaa ja kokoaa pitkän aikavälin ilmastosuunnitelman. Niihin liittyviä tehtäviä ovat energiamarkkinoiden ja energian toimitusvarmuuden kehittäminen, uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden edistäminen sekä päästökaupan toimeenpano ja ydinenergian käytön valvonta.
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Aleksanterinkatu 4
00170 Helsinki
Avaa Google Mapsissa
- Lisätietoja: Hakijoiden nimet ovat julkisia.
- Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Työpaikka sijaitsee Helsingissä. Tehtävässä on osittainen etätyömahdollisuus.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Koeaika: Tehtävään nimitettäessa voidaan käyttää enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa
- Palkkatiedot: Viran palkkaus sijoittuu ministeriön palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle 6.1–6.2 (tehtäväkohtainen palkanosa 4581,23 – 4786,13 euroa/kk), jonka lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa (11,00-19,30%)