Haemme erikoissuunnittelijaa Pääesikuntaan Helsinkiin. Tehtävä on määräaikainen 31.12.2027 saakka.
Erikoissuunnittelijan tehtäviin kuuluu Puolustusvoimien osuuksien koordinointi Ukrainalle suunnattavasta kotimaiselta teollisuudelta hankittavasta materiaalisesta tuesta. Erikoissuunnittelija ohjaa Puolustusvoiminen logistiikkalaitoksen valmistelijoita sekä antaa asiantuntijana ohjausta ja neuvoja siitä, miten puolustusvoimalliset huoltovarmuusnäkökulmat ja kansallisen puolustuksen edut turvataan teollisuuden tuotannossa. Yhteistyössä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen muodostetaan kuva tilanteeseen sopivasta tuesta.
Erikoissuunnittelija valmistelee tukeen liittyvät Puolustusvoimien linjaukset ja päätökset, kokoaa asiaan vaikuttavat tiedot ja lausunnot sekä muodostaa niistä eheitä toteuttamiskelpoisia kokonaisuuksia. Lisäksi erikoissuunnittelija kokoaa tarpeet ja kutsuu kokoon teollisen tuen sidosryhmäedustajat puolustusvoimallisia ratkaisuja edellyttävien asioiden valmisteluihin sekä laatii neuvotteluissa sovitun mukaisesti muutos- tai täydennysesitykset suunnitelmiin ja sisällyttää ne ohjauksen perusteella kansallisiin suunnitelmiin yhdessä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen valmistelijoiden kanssa.
Tehtävä sisältää koti- ja ulkomaan virkamatkoja satunnaisesti muutamia kertoja kuukaudessa.
Haemme erikoissuunnittelijaa Pääesikuntaan Helsinkiin. Tehtävä on määräaikainen 31.12.2027 saakka.
Erikoissuunnittelijan tehtäviin kuuluu Puolustusvoimien osuuksien koordinointi Ukrainalle suunnattavasta kotimaiselta teollisuudelta hankittavasta materiaalisesta tuesta.
Erikoissuunnittelija valmistelee tukeen liittyvät Puolustusvoimien linjaukset ja päätökset, kokoaa asiaan vaikuttavat tiedot ja lausunnot sekä muodostaa niistä eheitä toteuttamiskelpoisia kokonaisuuksia. Lisäksi erikoissuunnittelija kokoaa tarpeet ja kutsuu kokoon teollisen tuen sidosryhmäedustajat puolustusvoimallisia ratkaisuja edellyttävien asioiden valmisteluihin sekä laatii neuvotteluissa sovitun mukaisesti muutos- tai täydennysesitykset suunnitelmiin ja sisällyttää ne ohjauksen perusteella kansallisiin suunnitelmiin yhdessä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen valmistelijoiden kanssa.
Tehtävä sisältää koti- ja ulkomaan virkamatkoja satunnaisesti muutamia kertoja kuukaudessa.
https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa
Viran erityiset kelpoisuusvaatimukset:
- hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- virkamieheltä vaadittava molempien kotimaisten kielten taito
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Odotamme hakijalta tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä usean vuoden työkokemusta puolustusteollisuuden soveltuvista tehtävistä.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä ongelmanratkaisukykyä.
Luemme eduksi aiemman kokemuksen huoltovarmuuden tehtävistä sekä kansainvälisestä toimintaympäristöstä. Lisäksi luemme eduksi aiemman kokemuksen ja menestymisen Puolustusvoimien soveltuvissa tehtävissä.
Niina Snö, puh. 0299 510 447 (tavoitettavissa 21.7.-1.8.)
Jussi Mattila, puh. 0299 510 930 (tavoitettavissa 4.-15.8.)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo
PL 77
80101 Joensuu
Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Pääesikunta on puolustusvoimain komentajan johtoesikunta ja puolustusministeriön alainen keskushallintoviranomainen. Pääesikunta valmistelee puolustushaarojen ja pääesikunnan alaisten laitosten suorituskykyvaatimukset sekä jakaa resurssit. Pääesikunnan tehtävänä on huolehtia valtakunnan sotilaallisen suorituskyvyn ylläpidosta, suunnittelusta ja valmiudesta.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
How to apply
Applicant instructions
Request help
Frequently asked questions
For all career stages
The state’s internal mobility positions
International jobs
Students
Navigate the site
All jobs
Get to know employers
Valtiolle.fi - Home
Valtiolle.fi is the job search service of the Finnish government. Our service is a showcase for working in the state and an application channel for open jobs and internships in the state. Our service constantly has hundreds of positions open for versatile work tasks in Finland and abroad.
See the service's data protection policies and accessibility policy
Give feedback about the site or on accessibility.
Use for example Chrome