Deadline for applications 26.11.2026 at 15:00
Haemme Museoviraston Museoalan kehittäminen -yksikköön erikoisasiantuntijaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2027-1.3.2028.
Museoalan kehittäminen -yksikkö vastaa museoalan yleisestä kehittämisestä, mukaan luettuna museolain mukaisesta ohjauksesta, museoihin liittyvän tiedon jakamisesta ja välittämisestä sekä museoalan kehittämishankkeista, ohjaa, kehittää ja luo edellytyksiä vaikuttavalle museotoiminnalle Suomessa. Yksikkö vastaa valtion talousarviossa Museovirastolle siirrettyjen, museoille suunnattujen valtionavustusten jakamisesta ja seurannasta sekä valtionavustustoiminnan koordinoinnista ja kehittämisestä Museovirastossa.
Erikoisasiantuntijan tehtävä liittyy näyttelypalkkiojärjestelmän toimeenpanoon ja avustusten jakoon. Erikoisasiantuntija vastaa näyttelypalkkiojärjestelmän kehittämiseen ja näyttelypalkkioavustusten jakamiseen liittyvästä työstä Museovirastossa, hakujen suunnittelusta ja toteuttamisesta, hakemusten arvioinnista, hakijoiden ohjauksesta ja neuvonnasta, hakuviestinnästä, järjestelmän toimivuuteen liittyvistä selvityksistä, sidosryhmäyhteistyöstä ja koordinaatiosta ministeriön kanssa. Lisäksi tehtävässä osallistutaan yksikön muihin tehtäviin erityisesti liittyen avustustoiminnan kehittämiseen.
Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Toteutamme tämän rekrytoinnin anonyymisti. Anonyymi rekrytointi edistää hakemusten tasapuolista, osaamiseen ja pätevyyteen perustuvaa käsittelyä rekrytointiprosessin aikana. Anonyymissä rekrytoinnissa saapuneita hakemuksia käsitellään ilman hakijoiden tunnistetietoja siihen pisteeseen saakka, kunnes päätös haastatteluun kutsuttavista hakijoista on tehty. Hakemusten käsittelijälle ei näytetä hakulomakkeen anonyymeissä tietokentissä olevaa tietoa ennen kuin hakemusten käsittelyprosessi on siinä vaiheessa, että tarvitaan hakijan yhteystietoja.
Hakija voi täyttää hakulomakkeen normaalisti ja antaa hakulomakkeellaan myös anonyymit tiedot, joita ovat: hakijan nimi, syntymäaika, sukupuoli, puhelinnumerot, sähköposti, osoitetiedot, asuinkunta ja äidinkieli. Vältäthän henkilötietojen kertomista muissa kuin anonyymeiksi merkityissä hakulomakkeen kentissä.
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Katsomme eduksi kokemuksen taiteen arvioinnista sekä taidealan ja nykytaiteen kentän syvällisen tuntemuksen.
Arvostamme hyvää tuntemusta museo- ja taidekentästä, taidekentän prosessien tuntemusta, mukaan lukien näyttelypalkkiojärjestelmä, kokemusta valtionavustusjärjestelmästä ja avustusten jakamisesta, kokemusta selvitys- ja kehittämistehtävistä, hyvää yhteistyö- ja verkostoitumiskykyä ja viestintäosaamista.
Hakijalta odotamme hyvää kirjallista ja suullista suomen kielen taitoa, tyydyttävää ruotsin ja englannin kielen taitoa. Muu kielitaito katsotaan hakijalle eduksi.
- Englanti
- Speaking: Tyydyttävä
- Writing: Tyydyttävä
- Understanding: Tyydyttävä
- Ruotsi
- Speaking: Tyydyttävä
- Writing: Tyydyttävä
- Understanding: Tyydyttävä
- Suomi
- Speaking: Hyvä
- Writing: Hyvä
- Understanding: Hyvä
Virastossa on käytössä etätyömahdollisuus, joustavat työaikaliukumat, saldovapaa-järjestelmä sekä työaikapankki -järjestelmä. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon ja lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun.
Lisätietoja tehtävästä antaa Kehittämisjohtaja Pirjo Hamari sähköpostitse (pirjo.hamari@museovirasto.fi) ja puhelimitse +358 295 33 6005.
Haastattelut pidetään viikoilla 49 ja 50 Kansallismuseolla. Tila ei ole täysin esteetön.
Pyrimme tekemään valinnan 1.1.2027 mennessä.
We primarily request that applications be submitted electronically via the Valtiolle.fi service. However, you may also apply for this position by submitting your application to the registry office’s postal address. The ID number of the position applied for must be clearly stated both in the application and on the envelope. The application must be received by the end of the application period. Late applications will not be considered. Application documents will not be returned. Based on the information provided in the application documents, including education, work experience, and other relevant factors, applicants will be selected for interviews. Eligibility requirements will also be assessed with regard to the expected qualification.
Museoviraston kirjaamo
PL 913
00101 Helsinki
Museovirasto on kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön asiantuntija, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. Kartutamme, hoidamme ja esittelemme kulttuurihistoriallista kansallisomaisuutta sekä tallennamme, tuotamme ja välitämme tietoa.
Museovirastoon kuuluvat myös Suomen kansallismuseo, joka on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo ja Suomen kulttuurihistoriallinen keskusmuseo, sekä Suomenlinnan hoitokunta, joka hallinnoi, ylläpitää, restauroi ja esittelee Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Suomenlinnaa.
Museovirastossa työskentelee vakituisesti noin 300 eri alojen ammattilaista. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Sitoudumme luomaan työntekijöillemme fyysisesti ja sosiaalisesti turvallisen toimintaympäristön. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia ja sukupuoli-identiteettejä edustavia sekä eri kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Helsinki
You can work at one of our following locations
Mannerheimintie 34
00100 Helsinki
Suomi
Open in Google Maps
- Level of position: Asiantuntijataso
- Remote work: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
- Description of the remote work: Osittainen etätyö on mahdollista voimassa olevien valtiokonsernin ja viraston etätyökäytäntöjen mukaisesti. Etätyöstä sovitaan aina erikseen esihenkilön kanssa.
- Position established: Virka on viraston yhteinen.
- Reason for fixed-term employment: Työn luonne
- Additional info about fixed-term employment: Määräaikaisuus perustuu tehtävän projektiluonteisuuteen.
- Working time format: Virastotyöaika
- Working time format explanation: Liukuva virastotyöaika 36 tuntia 15 min viikko.
- Trial period: Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.
- Remuneration information: Palkkaus määräytyy valtion virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy VR 9 (3735,85 €/kk) mukaan. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen kokemukseen ja suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa Museoviraston palkkausjärjestelmäsopimuksen mukaan.