Deadline for applications 20.11.2026 at 16:15
Me Digi- ja väestötietovirastossa olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijöitä. Rakennamme yli 800 työkaverin kanssa sujuvaa Suomea, jossa arjen asiat hoituvat helposti ja turvallisesti.
Etsimme vahvistusta perintöoikeudellisia palveluita tuottavaan ryhmäämme.
Viran täyttäminen liittyy kuolinpesien sähköistä asiointia koskevaan lainsäädäntöuudistukseen, jota koskeva hallituksen esitys on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Lakimuutosten on ehdotettu tulevan voimaan 1.2.2027. Lainsäädäntöehdotusten taustalla on valtiovarainministeriön asettama Edesmenneen omaisen asioiden vaivaton hoito -ohjelma, joka toteuttaa läheisen kuolemaan liittyvien palveluiden digitalisointia. Hankkeen toteutuessa pääset osaksi toimintamallin uudistusta, jossa pääpaino siirtyy yksittäisten sukuselvitystilausten käsittelystä kuolinpesän oletettujen osakkaiden selvittämiseen. Työssä yhdistetään eri tietolähteistä saatavia tietoja kuolinpesän osakasrekisteriksi sekä ratkaistaan tilanteita, jotka edellyttävät asiantuntijan arviointia ja selvitystyötä automaattisen käsittelyn rinnalla.
Tehtävässä tulkitset digitoitua väestökirja-aineistoa sekä sovellat perintökaaren mukaista perimysjärjestystä, muuta aihepiiriin liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeistusta. Kohtaat asiakkaita puhelimitse ja sähköisissä palvelukanavissamme antamalla aihepiiriin liittyvää neuvontaa ja ottamalla tilauksia vastaan. Työsi ansiosta kuolinpesän asioiden hoito on kansalaisille mahdollisimman sujuvaa.
Työskentelet osaavassa ja kannustavassa työyhteisössä, jossa tukea ja asiantuntemusta on saatavilla matalalla kynnyksellä. Tarjoamme myös mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi. Tehtäviisi voi kuulua myös muita Digi- ja väestötietoviraston tehtäviä.
Tehtävä on paikkakuntariippumaton. Tehtävän sijoituspaikkakunta sovitaan tehtävään valittavan henkilön kanssa.
Kehitämme ja digitalisoimme palveluitamme sekä prosessejamme aktiivisesti. Myös tehtävämme ja työskentelytapamme ovat jatkuvassa muutoksessa. Meillä pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja odotammekin kaikilta Digi- ja väestötietovirastossa työskenteleviltä valmiutta työskennellä muuttuvassa toimintaympäristössä.
Ei säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on jo aiempaa työkokemusta perunkirjoitusta varten laadittavien sukuselvitysten parista tai itsenäistä selvittelytyötä vaativista työtehtävistä sekä vaativista asiakaspalvelutehtävistä. Lisäksi odotamme sinulta aitoa halua työskennellä asiakkaiden parissa monikanavaisessa asiakaspalvelussa.
Hyvä paineensietokyky sekä hyvät tiimityövalmiudet sekä viestintä- ja vuorovaikutustaidot auttavat sinua onnistumaan tehtävässäsi. Asiantuntijan työ edellyttää tarkkuutta, luotettavuutta ja aikaansaavuutta. Työssä tarvitset lisäksi hyviä neuvonta- ja ongelmanratkaisutaitoja. Sinulla on kyky itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn. Arvostamme hyviä tiedonhankintataitoja sekä kykyä soveltaa ohjeita käytännön asiakastilanteisiin. Olet kehitysmyönteinen, omaat hyvät tietotekniset taidot ja kyvyn sopeutua ja hypätä mukaan nopeastikin muuttuviin tilanteisiin.
Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiselle antaa soveltuva alempi korkeakoulututkinto, esim. tradenomin tai oikeustradenomin tutkinto, tai muutoin osoitetut vastaavat tiedot ja taidot.
- Englanti
- Speaking: Hyvä
- Writing: Hyvä
- Understanding: Hyvä
- Ruotsi
- Speaking: Tyydyttävä
- Writing: Tyydyttävä
- Understanding: Tyydyttävä
- Suomi
- Speaking: Erinomainen
- Writing: Erinomainen
- Understanding: Erinomainen
Huolehdimme henkilöstön työhyvinvoinnista mm. tarjoamalla ergonomiaa tukevat työvälineet, joustavat työajat, mahdollisuuden etätyöskentelyyn, liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja lounasedun sekä kattavat työterveyshuollon palvelut.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Mari Järvinen
ryhmäpäällikkö
puh. 029 5536523
soittoajat: 13.11. klo 12–13, 16.11. klo 13–14 ja 18.11. klo 13–14
We primarily request that applications be submitted electronically via the Valtiolle.fi service. However, you may also apply for this position by submitting your application to the registry office’s postal address. The ID number of the position applied for must be clearly stated both in the application and on the envelope. The application must be received by the end of the application period. Late applications will not be considered. Application documents will not be returned. Based on the information provided in the application documents, including education, work experience, and other relevant factors, applicants will be selected for interviews. Eligibility requirements will also be assessed with regard to the expected qualification.
Digi- ja väestötietoviraston kirjaamo
PL 123
00521 Helsinki
Digi- ja väestötietovirastossa rakennamme sujuvaa Suomea. Kehitämme palveluita julkisille ja yksityisille organisaatioille, jotka varmistavat yhteiskunnan luotettavan toiminnan. Rakennamme rohkeasti turvallisia digiratkaisuja, jotta arjen asiointi olisi sujuvaa. Vastaamme yhteiskunnan digi-infrastruktuurin, kuten väestötietojärjestelmän, ylläpidosta. Työskentelemme inhimillisten asioiden parissa.
Olemme mukana monissa ihmisen elämän vaiheissa, kuten muutoissa ja vihkimisissä. Rakkausvirastona tiedämme, että ihmisillä on elämää myös työpaikan ulkopuolella. Siksi joustamme ihmisten elämäntilanteiden mukaan.
Me olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijä.
Rakkausvirastona arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Meillä työskentelee eri ikäisiä ammattilaisia kymmenillä eri koulutuksilla. Toivomme jatkossakin työyhteisöön uusia työkavereita erilaisista taustoista.
Helsinki, Rovaniemi, Lappeenranta, Joensuu, Tampere, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Jyväskylä, Turku, Vaasa
You can work at one of our following locations
Opastinsilta 12
00520 Helsinki
Open in Google Maps
Hallituskatu 5C
96100 Rovaniemi
Open in Google Maps
Villimiehenkatu 2 B
53100 Lappeenranta
Suomi
Open in Google Maps
Kauppakatu 40
80100 Joensuu
Open in Google Maps
Hatanpään valtatie 36
33100 Tampere
Open in Google Maps
Kallanranta 11
70100 Kuopio
Open in Google Maps
Kirkkokatu 12 B
15140 Lahti
Open in Google Maps
Viestikatu 1
90130 Oulu
Open in Google Maps
Yrjönkatu 6
28100 Pori
Suomi
Open in Google Maps
Vapaudenkatu 58
40100 Jyväskylä
Open in Google Maps
Kulttuurikuja 1
20800 Turku
Open in Google Maps
Wolffintie 35 B
65200 Vaasa
Open in Google Maps
-
More information:
Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme hakijoita vastaamaan. Suosittelemme hakemuksen tekemistä Valtiolle.fi-työnhakupalvelun kautta, jotta varmistat kaikkien rekrytoinnissa tarvittavien tietojen antamisen.
Digi- ja väestötietoviraston rekrytoinneissa voidaan käyttää soveltuvuusarviointia. - Level of position: Asiantuntijataso
- Remote work: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
- Description of the remote work: Työtehtävistä riippuen hybridityöskentely on Digi- ja väestötietovirastossa laajasti käytössä.
- Position established: Virka on viraston yhteinen.
- Working time format: Virastotyöaika
- Trial period: Tehtävään voidaan soveltaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
- Remuneration information: Tehtävän vaativuustaso on 12, jolla tehtäväkohtainen palkka on 2759,70 €/kk. Digi- ja väestötietovirastossa palkkaus määräytyy tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa, jonka suuruus on 10–50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta (aloitusvaiheessa tyypillisesti 10–25 %).