Skip to main content
Top menu
  • All Jobs
  • Apulaiskirjaaja Y10

    Hakuaika päättyy 29.1.2026 klo 16:15

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa julistetaan haettavaksi apulaiskirjaajan Y10 virka 1.2.2026 lukien.

    Apulaiskirjaaja vastaa asiakirja-aineiston arkistoinnista, arkistonhoitoon ja -muodostamiseen sekä sen suunnitteluun ja kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Apulaiskirjaaja huolehtii asiakirja- ja arkistotilauksiin liittyvistä asiakaspalvelutehtävistä ja tietopyyntöihin vastaamisesta sekä muun henkilöstön neuvonnasta ja ohjauksesta arkistointiin liittyvissä asioissa.

    Apulaiskirjaaja sijoittuu käräjäoikeuden kirjaamoon, jossa tehtäviin kuuluvat mm. käsiteltävien asioiden kirjaaminen, virastopostin käsittely, tietopyynnöt ja asiakaspalvelu. Apulaiskirjaajan tehtävään kuuluu myös kirjaajan sijaistaminen tämän vuosilomien ja poissaolojen aikana. Lisäksi tehtäviin voi kuulua myös muita laamannin tai esihenkilön määräämiä tehtäviä.

    Apulaiskirjaajan virkaan ei ole säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

    Parhaimmat valmiudet viran menestykselliseen hoitamiseen antaa soveltuva korkeakoulututkinto tai opistotason koulutus sekä perehtyneisyys arkistotoimen tehtäviin ja tuomioistuimen kansliatyöhön.

      • Suomi
        • Suullinen osaaminen: Hyvä
        • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
        • Ymmärtäminen: Hyvä

      Tehtävään valittavalta odotamme aktiivista työotetta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, aikaansaavuutta, asiakaspalvelutaitoja, yhteistyökykyä, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja, joustavuutta, hyviä tietoteknisiä taitoja sekä kykyä toimia nopeatempoisessa työympäristössä.

      Viran menestyksellistä hoitamista edesauttaa soveltuva koulutus, kokemus vastaavista tehtävistä sekä hyvä tietämys käräjäoikeudessa käsiteltävistä asiaryhmistä sekä käytössä olevista asianhallintajärjestelmistä. Käytännön kokemus tuomioistuinten kansliatyöstä luetaan eduksi. Lisäksi arvostamme hakijan perehtyneisyyttä julkisuus- ja tietosuojasäännöksiin.

      Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työympäristön, kattavan työterveyshuollon, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä lounastuen.

      Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

      Lisätietoja tehtävästä antaa hallintosihteeri Jenni Perttilä, puh. 029 56 48904, jenni.perttila@oikeus.fi.

      Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

      Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus kirjaamo

      Keskuskatu 21
      60100 Seinäjoki

    • Riippumattomat ja puolueettomat tuomioistuimet tuottavat oikeusturvaa ratkaisemalla niiden käsiteltäviksi tulevat asiat. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus käsittelee rikos-, riita-, hakemus- ja insolvenssiasioita. Käräjäoikeuden kanslia sijaitsee Seinäjoella. Käräjäoikeudessa työskentelee tällä hetkellä reilu 50 henkilöä. Käräjäoikeudessa on kaksi lainkäyttöosastoa sekä hallinto-osasto.

      Seinäjoki

      Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

    • Seinäjoki
      Keskuskatu 21
      60100 Seinäjoki
    • Tutustu työnantajaan
      • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
      • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
      • Etätyön kuvaus: Mahdollisuus työskennellä etänä max. 2 pv/vko työtehtävien niin salliessa.
      • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
      • Työaikamuoto: Virastotyöaika
      • Työaikamuodon selite: Työaika 7,25 h/pv. Liukuva työaika.
      • Koeaika: Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
      • Palkkatiedot: Tehtäväkohtainen palkka Y10 on 2.369,48 euroa/kk, jonka lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on 15-45 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä mahdollista kokemusosaa 5-10 %.
      Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus181849.1.2026 klo 13:00 - 29.1.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde1.2.2026. Viran tarkempi aloitusajankohta tarkentuu rekrytoinnin edetessä.Mahdollisuus työskennellä etänä1Aloituspalkka uudella työntekijällä on noin 2.724 - 2.843 euroa/kk. Hae työpaikkaaAdd to favorites
      Työpaikan tiedot Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus181849.1.2026 klo 13:00 - 29.1.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde1.2.2026. Viran tarkempi aloitusajankohta tarkentuu rekrytoinnin edetessä.Mahdollisuus työskennellä etänä1Aloituspalkka uudella työntekijällä on noin 2.724 - 2.843 euroa/kk.