Haluatko tehdä työtä, joka on yhteiskunnallisesti merkittävää ja lisäksi vaikutat omien tehtäviesi kautta ihmisten ja alueiden hyvinvointiin? Tule aluehallintovirastoon töihin!
Haemme Itä-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueelle aluehallintoylilääkäriä vakinaiseen virkaan.
Aluehallintoylilääkäri toimii asiantuntijana ohjaus- ja valvontatehtävissä pääasiallisena tehtäväkokonaisuutena somaattinen terveydenhuolto. Tehtävä sisältää esimerkiksi valvonta- ja kantelupäätösten valmistelua esittelijänä ja muiden asiantuntijoiden konsultointia lääketieteellisissä kysymyksissä.
Tehtävään voidaan sisällyttää myöhemmin vähintään määräaikaisesti myös mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalveluiden vastaavia tehtäviä. Lisäksi aluehallintoylilääkäri osallistuu valvonta- ja ohjauskäynneille sekä sidosryhmätyöskentelyyn. Virkaan sisällytetään aluehallintoviraston tartuntataudeista vastaavan lääkärin tehtävät sekä valmius- ja varautumistehtäviä sekä mahdollisia muita substanssiin liittyviä esihenkilön määräämiä tehtäviä.
Virkaan valittavan työskentelyalue on koko Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialue. Viran sijoituspaikka on Joensuu, Kuopio tai Mikkeli, virkaan valittava voi esittää toivomuksen sijoituspaikasta. Työ on mahdollista sopia tehtäväksi myös muualla Suomessa etätyönä, mutta työssä tarvitaan matkustusvalmiutta työskentelyalueella.
Lisätietoja
-
Muut tehtävän tiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/aluehallintoylilaakari-7495/
- Itä-Suomen aluehallintovirasto
- Kaikki työpaikatVakinainenVirkasuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäAsiantuntijataso
- 7495
- 1.1.2025 tai sopimuksen mukaan
- Palkkauksesta tehdään virkasopimus
- 26.9.2024 08:00 - 17.10.2024 16:15
- Etelä-SavoMikkeliPohjois-KarjalaJoensuuPohjois-SavoKuopioValitse tehtäväalueTerveys- ja sosiaaliala
Kelpoisuusvaatimukset:
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiseen antaa erikoislääkärin tutkinto, esimerkiksi yleislääketieteestä tai terveydenhuollosta.
Odotamme laaja-alaista ja syvällistä terveydenhuollon toimialan, toimintaympäristön ja lainsäädännön tuntemusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen tuntemusta. Odotamme lisäksi hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä hyvää suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa.
Arvostamme ennakoivaa ja suunnitelmallista sekä aktiivista ja kehittävää työotetta, oma-aloitteisuutta, paineensietokykyä sekä kykyä toimia itsenäisesti ja asiantuntijaverkoston jäsenenä.
Eduksi katsomme hallintomenettelyn osaamisen, kokemuksen julkisesta hallinnosta sekä kokemuksen ja perehtyneisyyden terveydenhuollon ohjaukseen ja valvontaan. Kokemus mielenterveys-, päihde- ja riippuvuuspalveluiden toimintaympäristöstä, yhteistyö sosiaalihuollon toimijoiden kanssa sekä mielenterveys- ja päihdelainsäädännön tuntemus ovat myös eduksi luettavia.
Arvojamme ovat asiakaslähtöisyys, asiantuntijuus ja yhteistyö.
Lisäksi tarjoamme joustavat työajat, jotka mahdollistavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Meillä on etätyömahdollisuus ja laajat työterveyspalvelut. Henkilöstöetuihimme sisältyy myös liikunta-, kulttuuri- ja lounasetu.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Sari Vainikainen
Yksikön päällikkö
p. 0295 016 834
sari.vainikainen@avi.fi
Ulla Ahonen
Johtaja
p. 0295 016 888
ulla.ahonen@avi.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Itä-Suomen aluehallintovirasto/Kirjaamo
PL 2
13035 Avi
Maamme kuudessa aluehallintovirastossa teemme työtä ihmisten ja alueiden parhaaksi. Monipuolisiin tehtäviimme lupa- ja valvontaviranomaisena kuuluu edistää perusoikeuksia ja oikeusturvaa, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta, opetus- ja kulttuuritoimen palveluita sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä.
Olemme kilpailukykyinen ja jatkuvasti kehittyvä työpaikka. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä aidosti yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä. Meillä on osaava työyhteisö, jossa voit kasvattaa osaamistasi ja kehittyä asiantuntijana. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Hoidamme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä eläinlääkintä-, elintarvike-, kuluttaja- ja alkoholihallinnon alueellista elinkeinovalvontaa ja lupahallintoa. Edistämme julkisen ja yksityisen palvelu- ja elinkeinotoiminnan asianmukaisuutta sekä ohjaamme ja tuemme palveluntuottajien toimintaedellytyksiä. Vaikutamme ihmisten perusoikeuksiin ja oikeusturvaan myös ratkaisemalla kanteluja.
Sijainti
Joensuu, Kuopio, Mikkeli
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Kauppakatu 40
80100 Joensuu
Hallituskatu 12-14
70100 Kuopio
Raatihuoneenkatu 5, 6. krs.
50100 Mikkeli
Muut tehtävän tiedot
Huomioithan, että hakemukset ja niiden liitteet ovat julkisia asiakirjoja.