Henkilö pitää kädessään valkoisista ympyröistä tehtyä lampun näköistä esinettä. Esineestä roikkuu vaaleita läpinäkyviä ympyrän muotoisia kuvioita. Henkilö pitää esinettä sen mustasta pohjasta. Taustalla on epätarkka kuva huoneesta, jossa on ikkuna.
Taiteen edistämiskeskus

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taiken tehtävänä on edistää taidetta ja kulttuuria kansallisesti ja kansainvälisesti. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille.

Taikessa työskentelee noin 80 henkilöä. Noin puolet on virkahenkilöitä ja puolet määräaikaisia taideasiantuntijoita, taiteilija-asiantuntijoita ja läänintaiteilijoita. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.

Läänintaiteilijat, taiteilija-asiantuntijat ja taideasiantuntijat työskentelevät joko asiantuntijapalveluissa tai kehittämisohjelmissa. Virkahenkilöstö toimii muun muassa valtionavustusten parissa esittelijöinä ja suunnittelijoina sekä yhteisissä palveluissa.

Taike toimii opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksessa, ja jatkaa vuonna 1968 perustetun Taiteen keskustoimikunnan toimintaa.

Yhteystiedot

VERKKOSIVUT
Lue lisää meistä verkkosivuiltamme.

SOSIAALINEN MEDIA
LinkedIn
Instagram
X
Facebook

Avoimet työpaikat

Kaikki työpaikat
Uusimmat työpaikat
Hakuaika päättymässä

Työpaikat englanniksi
Työpaikat ruotsiksi
Etätyömahdollisuus

Hakijan ohje
Tutustu työnantajiin
Työelämäuutiset

Pohjoismaiden ministerineuvosto
EU:n avoimet työpaikat
Naton avoimet työpaikat

Sivun tiedot
Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

Muokkaa evästeasetuksia

Löydät meidät myös täältä:

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

Anna palautetta sivustosta.
Anna palautetta saavutettavuudesta.