Valokuva modernista sinisestä ja harmaasta toimistorakennuksesta, jonka edessä on suojatie. Rakennuksessa on suuret ikkunat ja se on monikerroksinen ja suorakaiteen muotoinen. Rakennus sijaitsee kadunkulmassa, jonka edessä on suojatie. Rakennuksen vasemmalla puolella on puita ja pensaita. Rakennuksen edessä olevalla kadulla on pysäköityjä autoja. Taivas on pilvinen ja pilvipeitteinen.
Innovaatiorahoituskeskus Business Finland

Autamme asiakasyrityksiämme kasvamaan ja menestymään globaalisti, kehittämään tulevaisuuden ratkaisuja sekä uudistamaan rohkeasti liiketoimintaansa. Edistämme yritysten ja tutkimusryhmien yhteistyötä, jotta uudet avaukset kehittyvät kansainvälisiksi liiketoimintaekosysteemiksi. Kehitämme Suomesta maailman vetovoimaisinta ja kilpailukykyisintä innovaatioympäristöä sekä houkuttelevinta investointi- ja matkailukohdetta.

Tammikuun alussa 2018 kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita tarjoava Finpro ja innovaatiorahoitusta tarjoava Tekes yhdistyivät Business Finlandiksi. Rakenteellisesti Business Finland jakautuu virastoon (Innovaatiorahoituskeskus Business Finland) ja yhtiöön (Business Finland Oy). Käytännön työssä toimimme yhtenä Business Finlandina yli organisaatiorajojen.

Organisaatiossamme työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Työyhteisömme koostuu yli 30 kansallisuudesta. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa.

Arvomme tavoitekulttuurin kulmakivinä

Arvomme ohjaavat meitä siinä, miten teemme työmme. Strategia ja tavoitteet puolestaan viitoittavat mihin olemme menossa.

Kumppanimme ja asiakkaamme tunnistavat arvomme tavassamme toimia, kun he meidät kohtaavat. Arvot luovat tunnelman - fiiliksen - siitä, millainen organisaatio Business Finland on ja miten asiakkaamme meidät kokevat. Meillä kaikilla on tehtävänä puhaltaa arvomme eloon:

* Innolla

* Isosti

* Yhdessä

* Sisulla.

Työnantajalupauksemme

Työnantajalupaukset ovat lupauksemme siitä, millaista työpaikkaa olemme Business Finlandista sitoutuneet rakentamaan.

* Kansainvälinen näköalapaikka: Business Finlandissa pääset näkemään Suomen ja koko maailman elinkeinoelämän kirjon. Asiakkainamme on toimijoita eri kokoisista yrityksistä monenlaisiin tutkimus- ja tuotekehitysyhteisöihin. Toiminnassamme kohtaavat elinkeinoelämän ja tutkimuksen edelläkävijyys sekä vastuullinen poliittinen päätöksenteko.

* Huippuosaajien yhteisö: Osaamisemme kirjo on valtava. Ammatillinen yhteisömme on täynnä omien alojensa huippuja, mutta aina on tilaa vielä yhdelle. Osana kansainvälistä ja monikulttuurista yhteisöä tapaat työssäsi jatkuvasti kollegoja eri maista ja pääset kurkistamaan eri toimialoille. Toiminta eri kokoisten ja eri vaiheessa olevien yritysten kanssa tekee meistä ainutlaatuisen huippuyhteisön.

* Mahdollisuus vaikuttaa: Olemme Suomen asialla, mutta toimintakenttämme on koko maailma. Business Finlandissa olet mukana auttamassa suomalaisia yrityksiä kansainvälistymään ja tekemään kotimaisesta kilpailuympäristöstä entistäkin vetovoimaisempaa. Teemme työtämme pitkäjänteisesti ja teoillamme on suuri vaikutus koko Suomen tulevaisuuden kannalta.

* Toteuta unelmasi: Olemme kiinnostuneita sinusta. Haluamme ymmärtää ja kuulla, mikä sinulle on työssä merkityksellistä. Sparraamme tiimiemme jäseniä auttaen löytämään uusia ratkaisuja ja opittavaa. Meillä sinulla on mahdollisuus hyödyntää koko ammatillinen potentiaalisi. Monipuolisena organisaationa pystymme kehittämään työtehtäviä ja edistämään uraunelmiasi.

Seuraava menestystarina odottaa tekijäänsä. Oletko se sinä? Suomalaisille yrityksille - Business Finland

Yhteystiedot

VERKKOSIVUT
Lue lisää meistä verkkosivuiltamme.

SOSIAALINEN MEDIA
LinkedIn
Instagram
X
Facebook

Avoimet työpaikat

Kaikki työpaikat
Uusimmat työpaikat
Hakuaika päättymässä

Työpaikat englanniksi
Työpaikat ruotsiksi
Etätyömahdollisuus

Hakijan ohje
Tutustu työnantajiin
Työelämäuutiset

Pohjoismaiden ministerineuvosto
EU:n avoimet työpaikat
Naton avoimet työpaikat

Sivun tiedot
Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

Muokkaa evästeasetuksia

Löydät meidät myös täältä:

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

Anna palautetta sivustosta.
Anna palautetta saavutettavuudesta.