Toistuva kuvio vaaleanpunaisista ja sinisistä ympyröistä sinisellä taustalla”. Ympyrät on tehty pienistä vaaleanpunaisista viivoista ja ne on järjestetty ruudukkomaista kuvioon. Tausta on yhtenäisen sininen.
Hovioikeudet

Suomessa on viisi hovioikeutta, joissa työskentelee yhteensä noin 450 henkilöä. Hovioikeuden toimintaa johtaa hovioikeuden presidentti. Tuomareina toimivat presidentin lisäksi hovioikeudenlaamannit ja –neuvokset. Esittelijän tehtäviä hoitavat asessorit ja viskaalit. Kansliahenkilökuntamme työskentelee muun muassa lainkäyttösihteerin, henkilöstö- ja taloushallinnon, viestinnän, tietopalvelun ja virastopalveluiden tehtävissä.

Tuomarin tehtävään hovioikeuteen voit hakea, jos sinulla on oikeustieteen muu ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto, olet oikeamielinen Suomen kansalainen, sekä riittävällä tavalla perehtynyt hovioikeuden tehtäväalaan. Sinulla on myös tuomarilta tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet.

Myös hovioikeuden esittelijältä edellytetään oikeustieteen muuta ylempää korkeakoulututkintoa kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkintoa. Lisäksi tarvitaan kokemusta tuomarin tehtävistä. Kansliahenkilökuntamme koulutustaso on pääosin opistotaso tai alempi korkeakoulututkinto.

Hovioikeudessa tehdään merkityksellistä työtä. Ihmisen perusoikeuksiin kuuluva oikeusturva tarkoittaa oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Suomessa jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Hovioikeuden päätehtävä on toimia muutoksenhakutuomioistuimena eli ratkaista käräjäoikeuksien tuomioista ja päätöksistä tehdyt valitukset. Hovioikeudet myös käsittelevät ensimmäisenä asteena valtio- ja maanpetosasioita sekä eräitä virkasyyteasioita. Hovioikeuden tehtävänä on lisäksi valvoa alueensa käräjäoikeuksien toimintaa. Hovioikeus osallistuu jäsentensä ja hovioikeuspiirinsä käräjäoikeuksien tuomareiden nimittämismenettelyyn antamalla lausuntoja tuomarinvalintalautakunnalle. Hovioikeus myöntää myös tuomioistuinharjoittelun hyväksytysti suorittaneille käräjänotaareille varatuomarin arvonimen.

Yhteystiedot

VERKKOSIVUT
Lue lisää meistä verkkosivuiltamme.

Avoimet työpaikat

Tutustu avoimiin työpaikkoihin alueittain

Kaikki työpaikat
Uusimmat työpaikat
Hakuaika päättymässä

Työpaikat englanniksi
Työpaikat ruotsiksi
Etätyömahdollisuus

Hakijan ohje
Tutustu työnantajiin
Työelämäuutiset

Pohjoismaiden ministerineuvosto
EU:n avoimet työpaikat
Naton avoimet työpaikat

Sivun tiedot
Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

Muokkaa evästeasetuksia

Löydät meidät myös täältä:

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

Anna palautetta sivustosta.
Anna palautetta saavutettavuudesta.