Kiireinen kaupungin katu, jossa ihmiset kävelevät ja taustalla näkyy rakennuksia. Kuva on otettu matalasta kulmasta katsottuna ylöspäin rakennuksiin. Ihmiset ovat epätarkkoja, mikä viittaa liikkeeseen. Kuvassa on lämmin, kultainen sävy, ja taustalla paistaa kirkkaasti aurinko. Vasemmalla olevassa rakennuksessa on sininen logo, jossa on valkoinen ‘D’.
Aluehallintovirastot

Maamme kuudessa aluehallintovirastossa (AVI) usean alan asiantuntijat tekevät työtä ihmisten ja alueiden parhaaksi. Avin tehtäviin lupa- ja valvontaviranomaisena kuuluvat:

Peruspalvelujen saatavuuden ja laadun turvaaminen

Valvomme, että palveluja toteutetaan kunnissa lakien mukaisesti. Valvontamme koskee opetusta, nuoriso-, liikunta- ja kirjastopalveluja sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon palveluja. Tehtäviimme kuuluu myös sosiaali- ja terveydenhuollon yksityisten toimijoiden lupien myöntäminen ja valvonta sekä saavutettavuuden valvonta.

Perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutuminen

Edistämme kansalaisten oikeusturvan toteutumista ohjaamalla palveluntuottajia ja tekemällä aktiivista yhteistyötä palveluntuottajien kanssa. Käsittelemme myös kanteluja ja oikaisu- ja valitusasioita.

Asuin- työ- ja elinympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden parantaminen

Edistämme monin eri tavoin asuin-, työ- ja elinympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta. Osallistumme ympäristöterveyshaittojen arviointiin ja ennaltaehkäisyyn, valvomme työsuojelulainsäädännön noudattamista sekä myönnämme ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia.

Erilaisia taustoja, monipuolisia tehtäviä

Meitä avilaisia on noin 1300 ympäri maan. Meillä on useimmiten korkeakoulututkinto esimerkiksi hallinto-, oikeus-, lääke- tai yhteiskuntatieteen alalta. Joukossamme on myös opetuksen, terveydenhuollon ja kaupallisen alan asiantuntijoita.

Tehtävänimikkeitämme ovat esimerkiksi suunnittelija, aluehallintoylilääkäri, työsuojeluinsinööri, ympäristöneuvos ja lakimies. Ylitarkastaja- ja tarkastajanimikkeellä avissa työskennellään useilla vastuualueilla. Voit olla esimerkiksi sosiaalihuollon, opetustoimen, terveydenhuollon, pelastuksen tai työsuojelun ylitarkastaja.

Lue lisää aluehallintovirastojen monipuolisesta toiminnasta ja tehtävistä: https://avi.fi/tietoa-meista/toissa-meilla

Yhteystiedot

VERKKOSIVUT
Lue lisää meistä verkkosivuiltamme.

SOSIAALINEN MEDIA
LinkedIn
Instagram
X
YouTube
Facebook

Avoimet työpaikat

Tutustu avoimiin työpaikkoihin alueittain

Kaikki työpaikat
Uusimmat työpaikat
Hakuaika päättymässä

Työpaikat englanniksi
Työpaikat ruotsiksi
Etätyömahdollisuus

Hakijan ohje
Tutustu työnantajiin
Työelämäuutiset

Pohjoismaiden ministerineuvosto
EU:n avoimet työpaikat
Naton avoimet työpaikat

Sivun tiedot
Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

Muokkaa evästeasetuksia

Löydät meidät myös täältä:

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

Anna palautetta sivustosta.
Anna palautetta saavutettavuudesta.